Käytämme evästeitä (cookies) parantaaksemme sivujemme toimintaa ja käyttäjäystävällisyyttä. Jatkamalla sivujen selailua muuttamatta asetuksiasi, sallit evästeiden käytön tällä sivustolla. OK
Valitse sivu

Vakkotavare — Nikkaluokta

Kesällä jatkettiin Kungsledeniin tutustumista. Tällä kertaa lähtöpaikaksi valittiin Vakkotavare. Tarkoitus oli edetä Kungsledeniä pohjoiseen ja oikaista ennen Singiä Nikkaluoktaan johtavalle reitille. Aikaa oli varattu yksi viikko, joten pelivaraa säiden suhteen oli mukavasti ajatellen Kebnekaisen huiputusta.

Kartat tilattiin Ruotsin Lantmäterietin verkkokaupasta. Käytössä olivat tunturikartta BD8 Kebnekaise-Saltoluokta sekä högfjällskartan Kebnekaise mittakaava 1:20 000. Varustepuolta oltiin talven aikana täydennetty uudella teltalla. Hankinnassa päädyttiin kolmen hengen Fjällrävenin Akkaan. Teltta osoittautui käytössä varsin toimivaksi. Pystyttäminen sujui pienen harjoittelun jälkeen nopeasti. Kahdelle hengelle tilaa oli mukavasti. Lisäksi absidissa oli kätevä kokata sadesäällä.

Vakkotavare

Matkaan lähdettiin Vakkotavaresta iltapäivällä. Majanhoitajan kertoman mukaan reitti nousisi alussa noin 400 metriä ylöspäin, joten luvassa oli heti rankka nousu. Melko pian saavuttiin kuitenkin ylätasangolle, jossa sää muuttui sateiseksi. Näkyvyyttä ei paljoa ollut, joten maisemia ei oikein kyennyt ihailemaan. Selkeällä säällähän tuolta tasangolta pystyy nauttimaan Sarekin pohjoisosan huikeista näkymistä. Nyt sen sijaan nautittiin hernekeittoa, mikä kylläkin lämmitti viileässä kelissä mukavasti.

Pienen ruokalevon jälkeen matkantekoa jatkettiin. Reitti alkoi laskeutua kohti Teusajaurea. Ruvettiin katselemaan sopivaa paikka ensimmäisen yön leiriksi. Alaspäin viettävästä vaivaiskoivua kasvavasta rinteestä sellaisen löytäminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Lopulta kelvollinen paikka löytyi läheltä Teusajauren rantaa. Teltat pystytettiin ja iltapalaksi nautittin kanakeittoa. Ainut haittapuoli tuossa paikassa oli sääskien runsaus.

Teusajaure – Kaitumjaure

Ensimmäiseksi oli vuorossa Teusajauren ylitys. Vaihtoehtoja oli kaksi; joko soutaa itse tai turvautua venekuljetukseen. Ensimmäinen vaihtoehto olisi tiennyt useampaa soutureissua, joten päädyttiin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kuljetus maksoi 50 kruunua hengeltä. Veneenkuljettajana toimineelta ystävälliseltä majaisännältä kuultiin päivän sääennuste, joka lupasi aurinkoista sille päivälle.

Teusajaurelta reitti alkoi nousta uudelleen kohti avotunturia. Sää muuttui todellakin aurinkoiseksi. Avotunturissa ei ollut sääskistäkään haittaa, joten matka jatkui leppoisasti taukoja pidellen. Päivän tavoitteena oli kävellä hieman Kaitumjauren tuvilta pohjoiseen, mikä merkitsi noin 10 kilometrin taivallusta. Kiirettä ei tietenkään ollut.

Maastoltaan tämä Teusajauren ja Kaitumjauren väli muistutti edellispäivää – aluksi jyrkkä nousu, sitten tasannevaihe ja loppu loivempaa laskua. Selkeän sään ansiosta nyt pystyi ihailemaan myöskin maisemia. Tuon tasannevaiheen jälkeen polku laskeutui Kaitumjåkkan varteen, josta vähitellen avautui hienot näkymät kohti Kaitumjärveä.

Kaitumjauren tuvilla haettiin sitten hieman täydennystä muonavarastoihin. Tämän nyt kulkemamme reitin varrella on kaksi kauppaa. Toinen tuo Kaitumjaure ja toinen tietysti Kebnekaisen tunturisema, Fjällstation. Majoilta vähän matkaa pohjoiseen jyrkähköstä rinteestä löytyi sen verran tasanteita, että teltat saatiin pystytettyä. Illan menu oli perunamuusi ja jauhelihakastike, jonka raaka-aineena käytettiin itse kuivattua jauhelihaa. Hyvältä maistui.

Tjäktjajåkka – Kebnekaise

Kolmas päivä matkaa tehtiin taas harmaassa säässä. Tarkoitus oli edetä päivän aikana lähelle Kebnekaisen tunturiasemaa. Kävelyä jatkettiin pitkin Tjäktjajåkkan rantamaita. Kungsledeniltä poikettiin noin kolme kilometriä ennen Singiä. Tuo kartaltakin löytyvä ”oikopolku” kulkee Unna Jierttasin eteläpuolelta nousten noin 900 metrin korkeuteen. Maisemat tällä pätkällä olivat karun kauniita ja vaellusta taitettiin pilvien seassa.

Illansuussa saavuttiin Kebnekaisen tunturiaseman lähistölle, jossa laitettiin teltat jälleen pystyyn. Poikettiin tunturiasemalla katsomassa tuoreimmat sääennusteet Kebnekaisen alueelle; seuraavalle päivälle pilvistä, mahdollisesti lumisadetta ja lämpötila nollan vaiheilla. Ei hyvältä näyttänyt huiputuksen kannalta… Nukkumaan laitettiinkin hieman mielialat matalalla.

Kebnekaisen huiputus

Aamulla herätys seitsemän aikoihin. Vilkaisu ulos, taivas oli puhtaan sininen ja mukava vilvoittava tuuli. Sää oli paras mahdollinen Kebnekaisen valloitukseen. Onneksi meteorologit erehtyivät ennusteessaan. Niinpä aamupalan nauttimisen jälkeen reppuihin pakattiin hieman lisävaatteita ja evästä nousua varten. Huiputukselle lähdettiin niin sanottua turistireittiä eli Västra Ledeniä pitkin. Ensimmäinen nousuosuus oli Kitteldalen-laaksoa pitkin, jonka yläosassa kasvillisuus loppui. Alkoi kivirakka, jota sitten riittikin koko loppumatkalle.

Kitteldalen laakson yläosassa käännyttiin vasemmalle Kittelbäck ylittäen. Karttaan merkittyä siltaa ei enää tuolla ollut. Edessä oli lyhyt, mutta jyrkkä nousu Tuolpagornin ja Vierramvaren väliseen satulaan. Lyhyen hengähdystauon jälkeen nousu jatkui kohti Vierramvaren huippua.

Vierramvaren huipulta saatiin ensimmäinen näköyhteys Kebnekaisen huipulle. Pikkuruinen valkoinen kolmio rinteen yläosassa. Nousuosuudella alkoi myös tuntua ohuesta ilmasta johtuva päänsärky, joka vaivasikin koko loppupäivän – oltiinhan jo noin 1700 metrissä. Vierramvaren huipulta oli vieä laskeuduttava vielä noin 200 metriä alaspäin Kaffedalenin laaksoon ennen viimeistä nousutaivalta. Laaksossa vietetyn lounastauon jälkeen oli edessä lopullinen noin 600 metrin nousu Kebnekaisen huipulle.

Tulihan se viimein Kebnekaisen Sydtoppenkin sieltä vastaan. Huipulle pääsyä joutuikin sitten jonkin aikaa jonottamaan. Viimein kello 15.00 (Ruotsin aikaa) aikoihin oltiin Ruotsin korkeimmassa pisteessä (2114 metriä meren pinnasta, kartan mukaan). Itse Sydtoppenin huippu onkin melkoisen huima paikka. Muutaman neliömetrin suuruinen ala ja äkkijyrkät putoukset kolmeen suuntaan. Eipä siellä huipulla kauan viihtynyt… Piti tulla hieman alemmaksi nauttimaan huikeista joka suuntaan avautuvista näkymistä.

Huipulta on ainoastaan yksi tie ja se on alaspän. Lumen peittämä jäätikkö tultiin alas monenlaisilla tyyleillä. Jos oli ylösmeno ollut raskas, ei paluumatkakaan helppo ollut. Varsinkin polvet olivat kovilla jyrkillä laskuosuuksilla. Kaiken lisäksi poluilla olevat pikkukivet rullasivat jalkojen alla alaspäin, joten tasapainon kanssa oli jatkuvasti vaikeuksia.

Perillä Kebnekaisen ”perusleirissä” oltiin illalla kahdeksan aikoihin, joten koko reissu taukoineen kesti noin 11 tuntia. Kokonaisuudessaan melkoisen raskas reissu, mutta erittäin antoisa. Olosuhteet Kebnekaisen huiputukseen sattuivat olemaan meille parhaat mahdolliset. Lisäksi Kebnekaisen huippujäätikkö oli vielä sopivan lumikerroksen peitossa, joten ei tarvittu jääkenkiä kiipeämiseen.

Kebnekaisen tunturiasemalla

Edellisen uuvuttavan päivän jälkeen päätettin ottaa tämä päivä kevyemmin. Niinpä Kebnekaisen tunturiaseman länsipuolelta siirryttin vain muutama kilometri itään Darfalajoen varrelle viidenneksi yöksi. Päivä kului kokkaillessa ja lähitienoolla valokuvaillessa. Sää oli – toisin kuin edellisenä päivänä – pilvinen ja Kebnekaise pysyi harmaan pilvimassan sisällä koko päivän.

Kebnekaiselta Nikkaluoktaan

Siirtymätaival Kebnekaisen maisemista kohti Nikkaluoktaa, jossa vietettiin viimeinen yö.

Lue myös