Sportpursuit

Paras kevytuntuvatakki? – Untuvatakit vertailussa

Avatar: Tuomas Tolppi
Tuomas Tolppi

Untuvan eristävyys on edelleen omaa luokkaansa. Vaikka keinokuituiset eristeet ovat kehittyneet vuosien varrella, ei untuvalle ole voittajaa löytynyt. Yksi käytännöllisimmistä vaatteista ulkoiluun ja retkeilyyn on kevytuntuvatakki.

Kolme eriväristä kevytuntuvatakkia

Untuvatakki on untuvan erinomaisen eristävyyden ansiosta omimmillaan talven kovimmilla pakkasilla. Toisaalta untuvatakit ja erityisesti kevytuntuvatakit toimivat myös syksyn ja kevään kylmemmillä ilmoilla.

Untuvatakille voi olla käyttöä myös kesällä. Painoonsa nähden erinomaisesti lämmittävä sekä tuulelta suojaava kevytuntuvatakki on yleensä paras taukotakki esimerkiksi tuntureiden tuulissa. Kevytuntuvatakit ovatkin monien vaeltajien ehdottomia suosikkivaatteita ja oleellinen osa vaellusten pukeutumista.

Mitä kaikkea kevytuntuvatakin valinnassa pitäisi ottaa huomioon, ja minkälaisia vaihtoehtoja on saatavilla?

Mikä on kevytuntuvatakki?

Kevytuntuvatakki on nimensä mukaisesti mahdollisimman kevyeksi suunniteltu untuvatakki. Kyseessä ei siis ole pitkä ja reilusti eristettä sisältävä takki kestävine kankaineen, vaan enemmänkin kaikesta ylimääräisestä karsittu kevyt untuvatakki. Takin kankaat, vetoketjut ja muut osat on valittu keveyden ehdoilla.

Kevyimmät kevytuntuvatakit ovat ominaisuuksiltaan hyvinkin pelkistettyjä. Taskuja on yleensä kaksi, ja joissakin malleissa lisäksi rintatasku joko sisä- tai ulkopuolella.

Hupun säätö on hyvinkin yksinkertainen tai sitä ei ole ollenkaan. Jos hupussa ei ole säätöä, olisi parasta että takkia pääsisi kokeilemaan ennen ostopäätöstä. Kaikki huput eivät sovi kaikille.

Erityisen tarkkana ostoksilla kannattaa olla, ettei hanki esimerkiksi kiipeilyyn suunniteltua untuvatakkia. Tällaisissa takeissa huppu voi olla suunniteltu kypärän päälle mahtuvaksi. Jos siis et tarvitse takkia nimenomaan kiipeilyyn, älä osta takkia, jossa tällainen huppu on.

Myös kevytuntuvatakeissa käytetty kangas on mahdollisimman kevyttä. Tästä syystä kevytuntuvatakit eivät sovellu kovinkaan kuluttavaan käyttöön, vaan ovat parhaimmillaan esimerkiksi retkien ja vaellusten tauoilla tai muuten ulkoillessa.

Kankaassa on usein niin sanottu Ripstop -kudonta, joka estää kangasta repeytymästä pidemmältä matkalta. Mahdolliset reiät ja repeämät kannattaa joka tapauksessa paikata mahdollisimman nopeasti.

Kevytuntuvatakki voi painaa ainoastaan hieman yli 200 grammaa. Vertailussamme on mukana takkeja alkaen reilusta 200 grammasta lähes puoleen kiloon.

Mikä on Fill power -arvo?

Fill power -arvo kertoo eristeenä käytetyn untuvan eristyskyvyn. Mitä suurempi Fill power -arvo on, sen parempi on untuvan eristyskyky.

Paremmalla eristyskyvyllä saman eristävyyden saamiseksi tarvitaan vähemmän untuvaa. Toisin sanoen pienemmällä arvolla varustettu samanpainoinen takki on kylmempi, jos oletetaan että takit ovat muuten samanlaiset.

Vertailun takeista voidaankin huomata, että mitä suurempi takin Fill power -arvo on, sitä kevyempi takki on. Toki oma merkityksensä on takissa käytetyillä kankailla, vetoketjuilla ja muilla osilla.

Jotkut valmistajat ilmoittavat myös takeissaan käytetyn untuvan painon.

Mitä on hydrofobinen untuva?

Hydrofobinen untuva on käsitelty vettähylkiväksi. Kostuessaan untuva menettää eristävyyttään merkittävästi. Valmistajien ratkaisu tähän ongelmaan on se, että untuva käsitellään vettähylkiväksi eli hydrofobiseksi.

Esimerkiksi parhaissa retkeilykäyttöön suunnitelluissa kevytuntuvatakeissa tällainen käsittely on nykyään enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Hydrofobisen untuvan lisäksi takissa voi olla vettähylkivä kangas tai pintakäsittely. Tästä on etua sateella ja kosteilla ilmoilla, ja se estää untuvaa kastumasta ja näin menettämästä eristyskykyään.

Kankaaseen lisättävä vettähylkivä pintakäsittely mainitaan tuotetiedoissa yleensä lyhenteenä DWR eli Durable Water Repellent. Tällainen käsittely kuluu ajan myös pois, jolloin sen voi uusia erilaisilla suihkeilla.

Untuvatakin pesua kannattaa kuitenkin lykätä mahdollisimman pitkälle. Pesussa untuva menettää ominaisuuksiaan eikä niitä koskaan saada uudenveroisiksi. Jos untuvatakin pesee omatoimisesti, kannattaa tarkistaa ohjeet pesulapusta ja valmistajan verkkosivuilta.

Jotkut valmistajat markkinoivat untuvatakkiensa säilyttävän ominaisuutensa jopa sateella, mutta parasta olisi jos untuvatakkia ei sateella ainakaan päällimmäisenä kerroksena käyttäisi.

Paras taukotakki vaellukselle?

Monien kevytuntuvatakkia vaelluksilla käyttävien mielestä kevytuntuvatakki on ehdottomasti paras taukotakki vaellukselle.

Jos kevytuntuvatakkia on hankkimassa retkeily ja vaelluskäyttöön, tulee kiinnittää huomiota myös takin pakkauskokoon. Suuri osa kevytuntuvatakeista pakkautuu niin sanotusti itseensä. Toisaalta mukana voi tulla erillinen pakkauspussi. Näin takin saa helposti pakattua rinkkaan, reppuun tai vaikkapa bikepacking-laukkuun.

Yleensä taukotakin pakkaa kuitenkin sullomalla sen esimerkiksi rinkan taskuun. Kevytuntuvatakkien kevyet kankaat ja untuvan erinomainen pakkautuvuus tekevätkin pakkaamisesta vaivatonta, ja takin saa nopeasti käyttöön tarvittaessa.

Kevytuntuvatakit ovat tarpeeksi ohuita toimiakseen myös välikerroksessa. Esimerkiksi vaelluksella untuvatakin päälle saa puettua kuorikerroksen yleensä hyvinkin vaivattomasti. Paksummilla untuvatakeilla tämä ei välttämättä onnistu ollenkaan.

Kevytuntuvatakki on erittäin toimiva taukotakki myös bikepackingiin. Bikepacking kun muistuttaa monessa mielessä kevytretkeilyä, jossa varusteiden keveyden lisäksi korostuu niiden pieni pakkauskoko.

Untuvatakeista pääsee karkailemaan untuvia tai höyheniä, mikä voi huolestuttaa uuden takin omistajaa. Tämä on kuitenkin tiettyyn rajaan asti normaalia, eikä siitä tarvitse olla huolissaan.

6 laadukasta untuvatakkia esittelyssä

Eri valmistajien kevytuntuvatakit muistuttavat ulkoisesti pitkälti toisiaan. Valtaosassa niistä on poikittaiset lokerot untuville, mutta joissakin malleissa lokerot on ommeltu myös pystysaumoilla. Joka tapauksessa lokerot pitävät untuvat paikallaan estäen niitä pakkautumasta kasaan.

Laadukkaita kevytuntuvatakkeja valmistavat erityisesti ulkoilu- ja retkeilyvaatteistaan tunnetut merkit, kuten Arc’teryx, Fjällräven, Haglöfs, Patagonia, Rab, The North Face, MontBell, Outdoor Research ja Mountain Hardwear. Erityisesti kevyitä malleja on saatavilla myös pienemmiltä valmistajilta, joiden saatavuus Suomessa on kuitenkin valitettavan heikkoa.

Valitsimme vertailuun hupullisia untuvatakkeja. Kaikki eivät hupusta kuitenkaan pidä, ja useista takeista onkin saatavilla malli ilman huppua.

Kaikista vertailun kevytuntuvatakeista on saatavilla useita värejä. Takeista on myös omat mallinsa naisille ja miehille.

Takit on järjestetty keveimmästä painavimpaan. Huomaathan kuitenkin, että valmistajat antavat takin tiedot vaihtelevasti erikokoisille takeille. Tutustu vaihtoehtoihin ja löydä itsellesi paras kevytuntuvatakki!

1. Mountain Hardwear Ghost Whisperer 2

1. Mountain Hardwear Ghost Whisperer 2

Suuren suosion saavuttaneen kevytuntuvatakin päivitetty malli. Tässä painoluokassa hyviä vaihtoehtoja on useampiakin, mutta niiden saatavuus Suomessa on huono.

Mountain Hardwear Ghost Whisperer 2:n eristeenä on käytetty RDS-sertifioitua untuvaa. Lisäksi valmistuksessa on käytetty kierrätettyjä materiaaleja. Omaan taskuun pakattava untuvatakki, jolla painoa alle 300 grammaa.

Paras kevytuntuvatakki mahdollisimman kevyttä takkia etsivälle?

  • Paino: 249 g
  • Fill power: 800

Tiedot kokoon: M

2. Haglöfs Roc Down Hood

2. Haglöfs Roc Down Hood

Haglöfsin tuotteiden saatavuus on aina ollut Suomessa hyvä, joten tätä takkia pääsee todennäköisesti kokeilemaan ennen ostopäätöstä.

Takin eristeenä on fluorivapaata DWR-käsiteltyä untuvaa. Haglöfs Roc Down Hood on ominaisuuksiinsa nähden kevyt untuvatakki niin arkikäyttöön kuin retkille ja vaelluksille. Tällainen ohut kevytuntuvatakki sopii hyvin taukotakiksi lukuun ottamatta kovimpia pakkasia.

  • Paino: 310 g
  • Fill power: 800
  • Untuvaa: 99 g

Tiedot kokoon: L

3. Patagonia Down Sweater Hoody

3. Patagonia Down Sweater Hoody

Vastuullisuudestaan tunnettu Patagonia valmistaa tuotteensa mahdollisimman läpinäkyvästi ja eettisesti. Patagonia Down Sweater on saatavilla niin hupullisena kuin huputtomana. Lisäksi tästäkin takista on saatavilla miesten ja naisten mallit.

Patagonian tuotteista tuttuun tapaan myös tämän takin kankaissa käytetään kierrätettyä materiaalia. Jos haussa on kevyt untuvatakki, joka on valmistettu mahdollisimman vastuullisesti, on Patagonia Down Sweater Hoody yksi parhaista vaihtoehdoista.

  • Paino: 420 g
  • Fill power: 800
  • Untuvaa: g

Tiedot kokoon: M

4. Jack Wolfskin Helium

4. Jack Wolfskin Helium

Hyvä kevytuntuvatakki hieman edullisempaa vaihtoehtoa etsivälle. Ei kevein eikä pienimpään pakkautuva, mutta silti toimiva vaihtoehto niin taukotakiksi kuin arkikäyttöön.

  • Paino: 450 g
  • Fill power: 700

Tiedot kokoon: M

5. Rab Microlight Alpine

5. Rab Microlight Alpine

Brittiläinen Rab on yksi erilaisten untuvatuotteiden, kuten talvimakuupussien ja vaatteiden, osaavimmista valmistajista.

Jos takin keveys on valinnassa tärkein kriteeri, kannattaa kenties katsoa muita vaihtoehtoja. Painoa selittää kuitenkin osaltaan takin monipuolisemmat säädöt. Esimerkiksi hupussa on monipuolisemmat säädöt kuin useissa muissa takeissa.

Rab Microlight Alpine -kevytuntuvatakissa on käytetty kierrätettyä materiaalia sekä untuvassa että kankaissa. Mukana tulee erillinen pakkauspussi.

  • Paino: 467 g
  • Fill power: 700

Tiedot kokoon: L

6. Fjällräven Expedition Pack Down Hoodie

6. Fjällräven Expedition Pack Down Hoodie

Laadukkaista varusteistaan ja vaatteistaan tunnetun Fjällrävenin näkemys kevytuntuvatakista. Ei vertailun kevein takki, mutta ehkäpä se kestävin vaihtoehto?

Expedition Pack Down Hoodien erikoisuus on, että takin hartioissa on käytetty keinokuituista eristettä. Tarkoituksena on, että keinokuituinen eriste kestää paremmin kosteutta ja repun tai rinkan olkahihnojen aiheuttamaa rasitusta.

  • Paino: 490 g
  • Fill power: 700

Tiedot kokoon: M

Vastuullisuus

Untuvatakin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että takissa käytetty untuva on tuotettu vastuullisesti. RDS-sertifikaatti (Responsible Down Standard) kertoo, että untuvat on kerätty eläimiä vahingoittamatta.

Vastuullinen kuluttaja kiinnittää huomiota myös untuvatakissa käytettyihin kierrätettyihin materiaaleihin sekä valmistusolosuhteisiin. Kierrätettyä materiaalia voidaan käyttää niin kankaissa kuin untuvassa.

Jos haussa on mahdollisimman vastuullisesti valmistettu tuote, ovat Patagonian tuotteet yksi parhaista vaihtoehdoista. Toisaalta myös monet muut suurimmista valmistajista pyrkivät kiinnittämään yhä enemmän huomiota tuotteidensa vastuullisuuteen.

Untuvatakeille ovat vaihtoehtoina keinokuidulla eristetyt takit. Joskus valmistajalta onkin saatavilla täysin vastaava tuote, mutta keinokuidulla eristettynä. Jos jostain syystä ei halua käyttää esimerkiksi eläinperäisiä tuotteita, löytyy keinokuituisista takeista hyviä vaihtoehtoja.


Joko sinulla on käytössä kevytuntuvatakki? Käytätkö sitä taukotakkina vaelluksilla ja retkillä? Kirjoita kommentti ja kerro kokemuksesi!

Kategoriat ja avainsanat

Ei kommentteja

Alevahti.fi