Laatukoru

Parhaat nastakengät

Avatar: Tuomas Tolppi
Tuomas Tolppi

Syksy tuntuu venyvän joka vuosi pidemmäksi ja talvellakin liukkaita kelejä riittää. Joka vuosi tuhannet suomalaiset loukkaantuvat liukastuessaan. Ongelmaan on yksinkertainen ratkaisu: nastakengät.

Ulkoilija kävelee talvimaisemassa nastakengät jalassa

Ennen nastakenkien yleistymistä oli suosittua käyttää liukuesteitä, jotka ovat toki edelleenkin hyvä vaihtoehto. Nastakenkien tarjonta on kuitenkin viime vuosina kasvanut talvi talvelta, ja malleja löytyy melkeinpä jokaiseen tarpeeseen ja makuun.

Nastat voivat olla esimerkiksi terästä, hiiliterästä tai volframikarbidia. Yleisimmin nasta on pyöreä, mutta muunkin muotoisia nastoja käytetään. Yksi näistä on suomalaisen Sarvan nastakengissään käyttämä tähtimuoto.

Nastojen määrä vaihtelee kengästä toiseen. Enimmillään nastoja on vajaa kaksikymmentä. Parhaan mahdollisen pidon saamiseksi nastoja ei kuitenkaan saisi olla liikaakaan. Jos askeleen paino jakautuu liian monelle nastalle, ei nasta pureudu jäähän tarpeeksi hyvin.

Myös nastakenkiä on saatavilla niin matalavartisina kuin korkeammalla varrella varustettuna. Talvikäyttöön paras nastakenkä on yleensä keskikorkea eli niin sanottu mid-vartinen kenkä tai tätä korkeampivartinen kenkä. Korkeampi varsi paitsi lämmittää myös tukee nilkkaa.

Vertailu

Nastakenkien markkinoita hallitsee Icebug, eikä ihme sillä merkki perustettiin nimenomaan nastakenkiä varten. Icebug-nastakengistä löytyykin runsaasti vaihtoehtoja arkikengistä nastalenkkareihin.

Icebug-nastakenkien saatavuus on erinomainen, ja esimerkiksi suosituimmilla retkeilykaupoilla on kattavat valikoimat merkin kenkiä.

Muita merkkejä kauppojen valikoimissa on vaihtelevasti, mutta niihinkin kannattaa toki tutustua. Tällaisia valmistajia ovat esimerkiksi Merrell, Halti, Viking, Sarva ja Pomar.

Icebug Metro2 BUGrip

Icebug Metro2 BUGrip

Icebug-nastakengät ovat suosittuja, ja merkin mallistosta löytyykin vaihtoehtoja hyvin monenlaisiin tarpeisiin ja makuihin.

Icebug Metro2 BUGrip on suosittu varrellinen nastakenkä monipuoliseen käyttöön. Puolikorkea varsi lämmittää ja suojaa nilkkaa. Sivuvetoketjun ansiosta nämä nastakengät on helppo pukea ja riisua.

Leveä lesti sopii hyvin suomalaiseen jalkaan, ja kyseessä onkin Icebugin kaikkien aikojen suosituin nastakenkä! Useat Icebugin malleista ovat saatavilla nastoilla tai kitkapohjalla, kuten myös tämä kenkä.

Saatavilla naisten ja miesten mallina. 16 nastaa per kenkä.

Icebug Muurame3 BUGrip

Icebug Muurame3 BUGrip

Hyvät nastakengät ulkoiluun syksystä kevääseen. Vedenpitävä kenkä on parhaimmillaan talven ja kevään jäisissä loskakeleissä.

Muurame3 on hyvin rullaava kenkä, jonka nauhakiristyksellä kengän saa tukevasti jalkaan. Pintamateriaali on 100-prosenttisesti kierrätysmateriaalista valmistettua.

Myös tästä Icebugin nastakengästä on mallit sekä naisille että miehille. Saatavilla lisäksi kitkapohjaisena vaihtoehtona.

Icebug Grove BUGrip Woolpower

Icebug Grove BUGrip Woolpower

Lämpimät, korkeavartiset nastakengät naisille. Varressa ja pohjallisessa on käytetty merinovillaa, joka on Woolpowerin merinotuotteiden ylijäämää. Lisälämmikettä kenkiin tuo fleece-vuori, ja tämäkin kenkä on saatavilla Michelinin kitkapohjalla.

Vetoketjun avulla kengät saa helposti puettua ja riisuttua. 14 hiiliteräsnastaa takaavat pidon liukkaimmillakin alustoilla. Yksi parhaista lämpimistä nastakengistä Icebugilta!

Icebug Adak Woolpower BUGrip

Icebug Adak Woolpower BUGrip

Korkeavartiset nahkakengät nastoilla. Vedenpitävät ja tukevat kengät, jotka sopivat hyvin talven ulkoiluihin.

Primaloft-eriste ja fleece-vuori tekevät näistä hyvät nastakengät talven pakkasille. Muista Icebugin kengistä tuttu leveä lesti sekä tavallista tilavampi kärki auttavat varpaiden pysymistä lämpimänä. Kengässä on käytetty kierrätettyjä materiaaleja niin eristeessä, pohjallisessa kuin veden- ja tuulenpitävässä kalvossa.

Myös tämän kengän varressa ja pohjallisessa on käytetty Woolpowerin tuotannosta ylijäänyttä merinovillaa. 17 nastaa takaavat pidon. Saatavilla naisille ja miehille, mustana ja ruskeana.

Lämmin nastakenkä, joka myöskin on saatavilla kitkapohjakenkänä.

Icebug Lien BUGrip

Icebug Lien BUGrip

Hyvin rullaava nastakenkä, jonka on erinomainen vaihtoehto esimerkiksi retkille. Vettähylkivä materiaali ja fleece-vuori pitävät jalat kuivina ja lämpiminä.

Kevyt ja pelkistetty rakenne ei sovi kovimmille pakkasille, mutta toisaalta rullaavuus ja keveys ovat reippaampaan menoon haluttuja ominaisuuksia.

Valtaosan Icebug-nastakenkien tapaan myös tästä on saatavilla sekä naisten että miesten mallit.

Merrel Moab Speed Thermo Spike Mid

Merrel Moab Speed Thermo Spike Mid

Jotta koko vertailu ei olisi Icebugin nastakenkien esittelyä, on mukana myös yksi pari muilta merkeiltä. Kirjoitahan kommentti, jos olet löytänyt hyvät nastakengät, joita ei vertailustamme löydy!

Merrell Moab on varmasti yksi suosituimmista retkeily- ja vaelluskengistä. Nyt tämä suosittu malli on saatavilla myös nastakenkänä.

Vedenpitävä ja kevyt kenkä, joka sopii erinomaisesti niin retkille kuin arkiseen ulkoiluun. Saatavilla naisten ja miesten mallit.

Paras nastakenkä, jos on todennut suositun Moab-mallin sopivaksi omaan jalkaan kesän retkillä ja vaelluksilla?

Nastakengät vai kitkakengät?

Nastakenkien rinnalle on viime vuosina noussut toinen talvikenkä liukkaille keleille, kitkakenkä eli pitopohjakenkä. Molemmilla on sekä hyvät että huonot puolensa. Seuraavassa hieman pohdintaa siitä, kummat ovat parempi valinta mihinkin tarkoitukseen: nastakengät vai kitkakengät.

Nastakenkien etu on erinomainen pito

Nastakenkien merkittävin etu on niiden tarjoama erinomainen pito. Hyvät nastakengät pureutuvat jäähän ja pitävät liukkamillakin alustoilla. Toki myös nastakengissä ja niiden nastoissa on eroja. Halvat nastakengät eivät yleensä ole kovinkaan kannattava hankinta.

Nastakenkien ehdottomasti suurin heikkous on, että kenkien käyttäminen sisätiloissa on epäkäytännöllistä ja joskus jopa kielletty kokonaan. Vaikka nastakenkiä saisikin sisätiloissa käyttää, ovat ne esimerkiksi sileillä laatta- ja kivipinnoilla jopa vaarallisen liukkaat.

Nastakenkiin on saatavilla nastat peittäviä kumisuojuksia. Näin nastakenkiä voi käyttää kuten muitakin kenkiä. Liukuesteiden tapaan kenkään puettavan kumisuojuksen käyttämisessä on tietysti oma vaivansa.

Icebug Overshoe

Icebug Overshoe

Yksinkertainen ratkaisu nastakenkien käyttämiseen sisätiloissa. Nämä toimivat siis käänteisesti kuin liukuesteet: näiden avulla nastakengät saa muunnettua tavallisiksi kengiksi.

Vaikka kyseessä on Icebugin tuote, sopivat nämä luonnollisesti kaiken merkkisiin kenkiin. Oikean koon valinta on kuitenkin tärkeää, sillä tuotetta on saatavilla viidessä eri koossa.

Helppo laittaa päälle vaikka kengät jalassa.

Saatavilla on myös kenkiä, joissa nastat voi piilottaa mekaanisesti. Tällaisia on esimerkiksi Sievin työjalkineissa, joissa kengän pohjaan integroitu mekanismi mahdollistaa nastojen kääntämisen sisään ja ulos kenkiä riisumatta. Arkikäyttöön ja ulkoiluun sopivissa nastakengissä tällainen ratkaisu ei vielä ole yleistynyt.

Kitkakengät sopivat myös sisätiloihin

Kitkakenkiä voi huoletta käyttää myös sisätiloissa, mutta niiden tarjoama pito ei tietenkään vastaa hyviä nastakenkiä. Pitopohjakengissä on kuitenkin viime vuosina tapahtunut suurta kehitystä, ja joissakin olosuhteissa parhaat kitkakengät voivat pitää jopa nastakenkiä paremmin.

Pitopohjakengät tunnetaan myös nimellä kitkapohjakengät tai yksinkertaisesti kitkakengät. Pitopohjien toimintaperiaate vaihtelee eri valmistajien välillä.

Esimerkiksi Michelin valmistaa pitopohjia, joiden toimivuus perustuu merkin auton kitkarenkaista keräämiin kokemuksiin. Michelinin kitkapohjia käyttää esimerkiksi Icebug. Useita vertailumme Icebugin nastakengistä onkin saatavilla niin nasta- kuin kitkakenkänä.

Michelinin pohjia käyttävien kitkakenkien pito perustuu pohjassa käytettyyn materiaaliin ja kuviointiin. Pehmeämpi kumi pitää paremmin liukkaalla alustalla. Lisäksi pohjassa on kitkarenkaista tutut uritukset, jotka lisäävät kitkaa kengän ja alustan välillä.

Vibram Arctic Grip -kitkapohja

Toinen tunnettu pitopohjien valmistaja on retkeily- ja vaelluskenkien pohjien keltaisesta logostaan tuttu Vibram. Sen Vibram Arctic Grip -pohjien toiminta perustuu pohjamateriaalissa käytettyyn patentoituun kumiseokseen. Vibram Arctic Grip -kitkapohja on kokemuksien mukaan parhaimmillaan märällä jäällä.

Entä kenkien nastoitus?

Nastakenkien, kitkakenkien ja liukuesteiden lisäksi on olemassa vielä yksi vaihtoehto: asentaa kenkiin nastat jälkiasennuksena.

Kengän pohjaan ruuvattavat nastat vaativat pohjan, joka on tarpeeksi paksu ja tukeva. Näin nastat asettuvat pohjaan tukevasti eivätkä pääsee vääntyilemään tai ruuvautumaan irti.

Kaikista kuluneimmissa pohjissa ei välttämättä ole enää tarpeeksi pohjamateriaalia jäljellä, jotta nastat saa tukevasti ruuvattua. Jos välipohjan vaimennuksessa on käytetty geeliä tai ilmatyynyjä, ei nastoja kenties kannata lisätä.

MaxiGrip-ruuvinastasarja

MaxiGrip-ruuvinastasarja

Hyvä vaihtoehto kenkien nastoitukseen. Mukana tulee 24 kovametallikärjellä varustettua nastaa sekä asennustyökalu. Nastojen määrä riittää hyvin yhden parin nastoitukseen, ja nastoja jää vielä varalle. Toisaalta sarjalla saa nastoitettua kaksikin paria kenkiä, jos ei tarvitse kaikkein pitävintä nastoitusta.

Ennen tällaisen nastoitussarjan hankkimista on hyvä varmistaa, että omat kengät sopivat nastoitukseen. Esimerkiksi nämä nastat uppoavat kenkään noin yhden sentin. Nastan ulkonema puolestaan on noin 3 mm.

Kenkien nastoituksen hinta liikkuu noin kymmenestä eurosta kolmeenkymmeneen euroon. Suutarilla tai urheiluliikkeessä tehty nastoitus kustantaa siis suunnilleen saman verran kuin liukuesteet. Juoksukenkien lisäksi nastoituksen voi teettää vaikkapa retkeily- tai vaelluskenkiin.

Nastoittaminen suutarilla tai urheilukaupassa kestää noin 15 minuuttia, joten kengät voi parhaimmillaan jättää nastoitukseen kauppareissun ajaksi. Urheiluliikkeistä esimerkiksi XXL tarjoaa nastoitusta. Artikkelin kirjoitushetkellä nastoituksen hinta on 29,99 euroa per pari. Nastoitus sisältää 12 tai 10 nastaa per kenkä. Tarjolla on kaksi erikorkuista nastavaihtoehtoa käyttötarkoituksen mukaan.

Halvin vaihtoehto lisätä nastat kenkiin on käyttää nastoina tavallisia ruuveja. Hyvän pidon saa lisäämällä esimerkiksi kuusi nastaa kengän etuosaan ja neljä takaosaan. Ennen liukuesteiden ja muiden vaihtoehtojen harkitsemista kannattaa pohtia myös kenkien nastoittamista.


Joko sinulla on kokemuksia nastakengistä? Kirjoita kommentti!

Kategoriat ja avainsanat

Ei kommentteja

Alevahti.fi