Abisko
Abiskon kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Ruotsissa. Abisko on suosittu vaellus- ja retkeilykohde, josta alkaa myös Kungsleden-vaellusreitti.
4 kommenttiaSaariselkä on Suomen tunnetuimpia ja suosituimpia matkailukohteita. Saariselän tunturi- ja erämaa-alue sijaitsee Inarin, Savukosken ja Sodankylän kunnissa, sekä Urho Kekkosen kansallispuiston alueella.
Korkein Saariselkään kuuluva tunturi on Sokosti, jonka korkein kohta on 718 metriä merenpinnan yläpuolella. Saariselän alueella on lisäksi useita muita tuntureita, kuten Kaunispää, Kiilopää, Ukselmapää sekä Vuomapää.
Saariselän tunturi ja erämaa-alue on suosittu vaelluskohde helppokulkuisten vaellusreittien, sekä suhteellisen tiheän autiomaja- ja tupaverkoston ansiosta.
Suosituimpia aloitus- ja lopetuspaikkoja Saariselän vaelluksille ovat Saariselän matkailukeskus, Tunturikeskus Kiilopää, Raja-Jooseppi sekä Kemihaara.
Saariselän ja Kiilopään ympäristössä on merkittyjä kesäreittejä yhteensä noin 200 kilometriä. Reiteistä noin 100 kilometriä sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuiston alueella, joka on Suomen laajimpia suojeltuja alueita.
Merkityt vaellusreitit sopivat hyvin ensimmäistä vaellustaan suunnittelevalle. Saariselän retkeilyreitit tarjoavat mieleenpainuvia kokemuksia päiväretkiä suunnittelevalle.
Omia vaellusreittejään kulkeville Saariselkä tarjoaa luonnollisesti lukuisia reittivaihtoehtoja, hienoja maisemia ja unohtumattomia kokemuksia.
Saariselkä on loistava vaelluskohde jokaiseen vuodenaikaan. Talvella alueen tuvat tarjoavat tauko- ja yöpaikkoja hiihtovaelluksille. Saariselän retkeily- ja vaellusreiteistä suosittuja ovat esimerkiksi:
Reitit ovat vaihtelevasti kuljettavissa myös pyörällä ja talvisin esimerkiksi lumikengillä. Ennen retkelle tai vaellukselle lähtemistä kannattaa painaa mieleen retkietiketti.
Vaelluskarttana Saariselällä ja UKK-puistossa voi käyttää esimerkiksi Karttakeskuksen karttaa Urho Kekkosen kansallispuisto ulkoilukartta (1:100 000).
Toinen vaihtoehto kartaksi on Calazon Urho Kekkosen Kansallispuisto (1:50 000). Molemmat mainituista kartoista on painettu vedenkestävälle ja repeämättömälle materiaalille. Suosituimmat vaellusreitit löytyvät molemmilta kartoilta.
Onko sinulla kokemuksia vaelluksesta Saariselällä ja UKK-puistossa? Kirjoita kommentti!
Kuva: Kospo75 [CC BY-SA 4.0], Wikimedia Commons
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Ei kommentteja