Laatukoru

Retkeilyn aloittaminen

Retkeily on mitä parhain harrastus pelkästään jo siitä syystä, että tutkimusten mukaan jo 5 minuutin oleskelu metsässä kohentaa mielialaa. 20 minuutin jälkeen metsän vaikutus ihmiseen alkaa näkyä jopa laskevana verenpaineena.

Retkeily onkin harrastuksena suuressa suosiossa — ehkäpä juuri rentouttavan vaikutuksensa tai helppoutensa ansiosta. Retkeily harrastuksena sopii kaikille ja on ainakin aloittaessa hyvin edullista. Harrastuksen jatkuessa ja omien tavoitteiden kenties kasvaessa, voi varusteita joutua hankkimaan jo enemmän. Retkeilyharrastusta ei kuitenkaan aloiteta varusteita hankkimalla, vaan yksinkertaisesti lähtemällä retkelle.

Mihin retkelle?

Retkeilyharrastus on helpointa aloittaa jollakin omaa kotia lähellä sijaitsevalla kohteella. Retken kohteena voi olla niin lähimetsä kuin jokin varsinainen retkeilykohde. Erityisesti, jos ei ole tottunut muutenkaan liikkumaan luonnossa, voi lähimetsästä aloittaminen olla mielekkäintä.

Hyviä retkikohteita löytää esimerkiksi Luontoon.fi-palvelun avulla. Myös oman kunnan verkkosivustot voivat sisältää hyödyllistä tietoa mahdollisista retkikohteista. Mielenkiintoisiin retkikohteisiin voi tutustua vielä tarkemmin netistä löytyvillä retkikertomuksilla.

Mitä varusteita mukaan?

Retkelle voi lähteä hankkimatta yhtään uutta varustetta, pakkaamalla mukaan eväät ja suuntaamalla lähimpään metsään. Päiväretki onnistuu juurikin niillä varusteilla mitä sattuu omistamaan. Jos harrastuksesta innostuu enemmän ja haluaa esimerkiksi nukkua luonnossa niin sanotulla yhden yön retkellä, tarvitaan varusteita jo enemmän.

Luonnon ja metsän rentouttavan vaikutuksen lisäksi yksi monien kohokohdista retkillä on eväiden syönti. Ruokahan tunnetusti maistuu parhaalta ulkona nautittuna. Ruokailuunkaan ei tarvitse hankkia mitään erityisiä varusteita. Toki harrastuksen jatkuessa, ja jos haluaa opetella uusia retkeilytaitoja, voi harkita esimerkiksi retkikeittimen hankintaa. Itse luonnossa valmistettu ruoka maistuu vieläkin paremmalta kuin mukaan otetut valmiit eväät.

Retkeilyyn ei tarvitse hankkia myöskään erityisiä retkeilyvaatteita tai retkeilykenkiä. Aloita retkeily vaikka tuulipuvussa ja lenkkareissa! Sääennusteita seuraamalla voit ainakin suurin piirtein valita retken sään, jolloin sadevaatteetkin voi jättää kotiin. Ja mitäpä pieni kastuminen haittaa, kun tiedossa on, että retken jälkeen pääsee kotiin kuivattelemaan.

Tuntemattomaan retkikohteeseen suunnatessa kannattaa varustautua kohteen kartalla. Lyhyemmillä retkillä paperisen kartan voi korvata erilaisilla puhelimeen saatavilla karttasovelluksilla.

Retkeilyharrastuksen aloittamiseen ei siis tarvitse tehdä mitään varustehankintoja. Toisaalta kun varusteita on hankkinut jo enemmän, kannattaa hyödyntää erilaisia pakkauslistoja, jotta muistaa ottaa mukaan kaiken oleellisen.

Mikä on Retkietiketti?

Luonnossa liikkuessa on tietysti noudatettava erilaisia sääntöjä, jotta yhteinen luontomme ei kärsi retkeilystä eikä muusta toiminnasta. Metsähallituksen Retkietiketti kannattaa käydä läpi on sitten aloittamassa retkeilyharrastusta tai jo kokeneempi retkeilijä. Retkietiketti pitää tiivistetysti sisällään seuraavat kohdat:

  1. Kunnioita luontoa äläkä muuta sitä. Esimerkiksi lemmikit on pidettävä kytkettynä. Pyri siihen, että luontoon ei jää minkäänlaisia jälkiä käynnistäsi.
  2. Suosi merkittyjä reittejä. Erityisesti suosituissa retkikohteissa kannattaa kulkea merkityillä reiteillä, jotta kohteeseen ei ala muodostua uusia tarpeettomia polkuja.
  3. Leiriydy vain sallituille paikoille. Joissakin kohteissa leiriytyminen on sallittua vain tietyissä paikoissa. Jos siis suuntaat esimerkiksi yhden yön retkelle, tarkista retkikohteen säännöt etukäteen.
  4. Tee tulet vain sallituille paikoille ja suosi retkikeitintä. Älä tee tulta metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana.
  5. Älä roskaa. Roskainen luonto tuskin enää laskee verenpainetta, vaan vaikutus taitaa olla päinvastainen.

Huomioi muut retkeilijät, jos olet vaikkapa suositulla laavulla tai muulla retkikohteella. Jokamiehenoikeudet antavat retkeilijälle paljon oikeuksia, mutta muista myös velvollisuutesi.

Miten jatkaa retkeilyharrastusta?

Jos retkeilyharrastus vie mukanaan ja haluaa saada päiväretkien lisäksi uusia kokemuksia, tulee väistämättä mieleen yöpyminen retkellä. Ensimmäiselle niin sanotulle yön yli retkelle voi suunnata vaikka omalle pihalle. Tällöin ei ole niin suurta hätää, jos vaikka jokin varuste sattuisi unohtumaan. Ensimmäinen ulkona vietetty yö on hieno kokemus — on se sitten vietetty omalla pihalla tai luonnossa.

Retkeilyharrastuksen jatkuessa voi alkaa pohtimaan haluaisiko joskus kokeilla vaellusta. Ensimmäinen vaellus voi tuntua mahdottomalta ajatukselta, mutta jos olet hankkinut kokemusta useammalla retkellä erilaisissa olosuhteissa ja yöpymällä luonnossa, voit hyvin jo alkaa suunnittelemaan vaellusta. Vaellukselle toki tarvitsee jo enemmän varusteita ja varusteiden vuokraaminen on tällöin hyvä vaihtoehto. Kokoamastamme pakkauslistasta voit katsoa minkälaisia varusteita vaelluksella voi tarvita.

Kategoriat ja avainsanat

Ei kommentteja

Alevahti.fi