Laatukoru

Rinkan pakkaaminen

Avatar: Tuomas Tolppi
Tuomas Tolppi

Rinkan pakkaaminen huolella on tärkeää, jotta rinkka olisi mahdollisimman mukava kantaa ja varusteiden löytyminen vaivatonta.

Perusohjeena rinkan pakkaamisessa on, että painavimmat varusteet pakataan rinkan keskimmäiseen osastoon ja lähimmäksi selkää. Näin paino jakautuu tasaisesti, eikä rinkka ala vetäytymään irti selästä.

Rinkan pakkaaminen
Painavat varusteet pakataan lähimmäksi selkää. © Osprey

Suurimmista varusteista makuupussi pakataan yleensä alaosastoon, jos rinkassa sellainen on. Jos alaosastoa ei ole, voidaan makuupussi pakata alimmaiseksi rinkan pääosastoon.

Vaellusteltta voidaan pakata pääosastoon alimmaiseksi tai makuupussin viereen riippuen niiden koosta. Makuupussia ja telttaa tarvitaan vasta leiripaikalla, joten niiden pakkaaminen alimmaiseksi on yleensä järkevintä.

Solumuovinen makuualusta on kohtalaisen kevyt ja kookas, joten se kannattaa pakata rinkan ulkopuolelle. Jos käytössä on pieneksi pakkautuva ilmatäytteinen tai itsetäyttyvä makuualusta, voidaan se pakata rinkan sisälle.

Päivän aikana tarvittavat varusteet, kuten taukotakki, retkikeitin, ruokailuvälineet ja päivälle suunnitellut ruoat, kannattaa luonnollisesti pakata helposti saataville. Pienempiin taskuihin tai rinkan yläosaan pakkaamalla ne ovat helposti saatavilla ruoanlaittoon ja tauoille.

Jos rinkan lantiovyössä on taskuja, on niihin hyvä pakata esimerkiksi välipalapatukat. Juomapullo olisi hyvä olla pakattuna niin, että siitä juominen onnistuu ilman rinkan riisumista.

Teltan pakkaaminen rinkkaan

Teltan pakkaaminen rinkkaan kannattaa yleensä tehdä niin, että pakkaa ainakin teltan kaaret ja kankaat erillleen. Usein teltan pakkauspussi on mitoitettu niin, että siihen mahtuvat myös teltan kaaret. Jos teltan kaaret pakkaa rinkkaan erikseen, saadaan telttakankaat pakattua tiiviimmäksi. Erilleen pakkaamalla teltan pakkaaminen rinkkaan on myös helpompaa, kuin yhtenä isona pötkönä.

Pakkaamisen oppii vain pakkaamalla

Rinkan pakkaaminen on kuitenkin aina rinkkakohtaista, riippuen muun muassa rinkan rakenteesta, koosta ja taskujen lukumäärästä. Usein käykin niin, että parhaan tavan rinkan pakkaamiseen oppii (tai muistaa) vasta vaelluksen viimeisinä päivinä, kun pakkaamisen ja purkamisen on tehnyt jo useita kertoja.

Jos on hankkinut uuden rinkan ennen vaellusta, kannattaa sen pakkaamista kokeilla eri tavoin jo ennen vaellukselle lähtöä. Uuteen rinkkaan varusteet eivät välttämättä sovi tai mahdu samalla tavalla kuin aiempaan.

Pakkauspusseilla tavarat järjestykseen

Pakkauspussit ovat kätevä tapa jakaa rinkan sisältöä pienempiin, helpommin hallittaviin osiin – esimerkiksi vaatteet yhteen pussiin, ruoat yhteen pussiin ja niin edelleen. Käyttämällä erivärisiä pakkauspusseja helpottuu tavaroiden hallinta entisestään.

Jos haluaa varmistaa tärkeimpien varusteiden kuivana pysymisen, voi pakkaamiseen käyttää vedenpitäviä kuivapusseja. Käyttämällä kompressiopusseja saa makuupussin ohella esimerkiksi vaatteet pakattua pienempään tilaan. Kompressiopusseja saa myös vedenpitävinä.

Rinkka tasapainoon ja tiiviiksi

Tarkista, että rinkka on tasapainossa myös sivuttain – jos näin ei ole, alkaa rinkka painaa hartioita toispuolisesti. Rinkan ulkopuolelle ei kannata pakata mitään painavaa. Varsinkin irrallaan roikkuvat painavat varusteet vaikuttavat rinkan tasapainoon.

Kovat, mahdollisesti kolisevat varusteet kannattaa pakata huolella. Jos kävellessä jokaisella askeleella rinkassa jokin varuste kolahtaa, käy se pidemmän päälle ärsyttäväksi. Pakkaa siis ainakin retkikeitin, polttoaine ja ruokailuvälineet niin, että ne eivät pääse kolisemaan keskenään.

Kun rinkka on pakattu, on tärkeää kiristää pakkausremmit. Näin varmistetaan, että tavarat ovat tiiviisti pakattuina, eivätkä pääse liikkumaan ja näin vaikuttamaan rinkan tasapainoon.

Kategoriat ja avainsanat

Ei kommentteja

Alevahti.fi