Laatukoru

Makuupussilakana ja matkalakana

Avatar: Tuomas Tolppi
Tuomas Tolppi

Makuupussilakanalla on kaksi merkittävää etua: se suojaa makuupussia likaantumiselta ja lisää makuupussin lämpötila-arvoja. Jos oma makuupussi on ikävän tuntuinen paljaalla iholla, voidaan makuupussilakanalla saada myös lisää nukkumismukavuutta.

Makuupussin pesu kannattaa tehdä mahdollisimman harvoin, joten lakanasta saatava suoja makuupussin likaantumiselle on selvä hyöty. Lakanaa käyttämällä makuupussia ei tarvitse pestä niin usein ja pussissa käytetty eriste pysyy mahdollisimman hyvänä mahdollisimman pitkään.

Makuupussilakana onkin erityisen hyvä kaveri untuvamakuupussille. Makuupussin ”sisäpussina” toimiva lakana suojaa nukkuessa untuvia kosteudelta, jolloin untuvan eristävyys ei pääse kärsimään. Usein yhtenä kalleimmista varustehankinnoista laadukkaasta untuvamakuupussista kannattaa huolehtia mahdollisimman hyvin. Sama toki koskee keinokuituisia makuupussejakin, ei kuitenkaan niin merkittävästi kuin untuvan kohdalla.

Paksulla makuupussilakanalla tai matkalakanalla voidaan saada jopa yli 10 astetta lisää lämpötila-arvoa makuupussiin.

Makuupussilakanan avulla voidaan lisäksi laajentaa makuupussin käyttöolosuhteita. Jos esimerkiksi omistaa yhden makuupussin, jonka lämpötila-arvot eivät ihan riitä aikaiselle keväälle tai myöhäisempään syksyyn, voidaan makuupussilakanan avulla laajentaa makuupussin käyttöolosuhteita.

Muutamasta asteesta jopa yli kymmeneen asteeseen saatava lisäys makuupussin lämpötila-arvoihin voikin olla suureksi hyödyksi tietyissä tilanteissa.

Joskus makuupussia ei tarvita lainkaan, vaan makuupussilakana tai matkalakana voi korvata makuupussin. Kuumimpina kesäöinä voi pärjätä ainakin alkuyöstä pelkällä makuupussilakanalla ja vetää makuupussin päälleen, jos yöllä tulee siihen tarvetta. Kuumissa olosuhteissa lakana voi olla myös mukavampi ihoa vasten kuin makuupussin sisäkangas.

Reissuille, joissa osa öistä nukutaan lämpimissä tuvissa ja osa ulkona, on makuupussilakana erinomainen varuste. Tuvissa voidaan käyttää pelkästään lakanaa ja ulkona joko pelkästään makuupussia tai tarvittaessa molempia.

Makuupussilakanan valinta

Kuten makuupusseja myös makuupussilakanoita on saatavilla niin suorakaiteen muotoisina kuin niin sanottuna muumiomallina. Jos omistaa muumiomallisen makuupussin, kannattaa sen kaveriksi valita muumiomallinen makuupussilakana.

Matkalakana-nimellä myydään lähinnä suorakulmaisia lakanoita, jotka on suunniteltu käytettäväksi sisätiloissa, ilman makuupussia. Toisaalta matkalakana toimii yhtä lailla makuupussilakanana suorakulmaisen makuupussin kanssa.

Samasta mallista voi olla saatavilla useita eri kokoja, mihin kannattaa kiinnittää huomiota valintaa tehdessä. Liian pieni lakana on käytössä tukala, mutta toisaalta liian isossa lakana menee osittain hukkaan. Joustavasta materiaalista valmistettu lakana toki antaa hieman anteeksi, vaikka koko ei olisikaan juuri sopiva.

Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota muun muassa siihen onko lakanassa vetoketju, tarra tai halkio helpottamassa lakanan sisälle menoa. Jos lakana on reunoiltaan umpinainen, voi sen käyttäminen olla hankalaa.

Joissakin makuupussilakanoissa on huppu, missä on mahdollisesti nyöri kiristystä varten estämässä lämmön karkaamista. Lisäksi joissakin malleissa on tasku retkityynyä varten.

Lakanoiden painot liikkuvat muutamissa sadoissa grammoissa, joten kovin suurta lisäpainoa siitä ei kantamuksiin tule. Lakanat myös pakkautuvat hyvinkin pieniksi — riippuen toki lakanan materiaalista.

Makuupussilakanan materiaali

Cocoon MummyLiner Merino Wool on merinovillasta valmistettu makuupussilakana. Antaa lisälämpöä arvion mukaan 7 astetta.

Makuupussilakanoita ja matkalakanoita on saatavilla useissa ei materiaaleissa:

  • Puuvillainen lakana on yleensä edullinen, mutta painavahko ja pakkautuu huonosti.
  • Fleecestä valmistettu lakana on lämmin, mutta ei pakkaudu kovinkaan pieneksi.
  • Silkki on materiaalina kevyt ja pakkautuu pieneksi. Laadukkaasta silkistä valmistettu makuupussilakana on iholla mukava, mutta voi olla hintava.
  • Merinovilla toimii lakanassa yhtä hyvin kuin vaatteissakin: lämmin, kevyt, siirtää tehokkaasti kosteutta ja toimii kosteanakin.
  • Keinokuituiset materiaalit voivat olla keveitä tai mahdollisimman hyvin eristäviä. Coolmax toimii hyvin lämpimissä olosuhteissa tuntuen jopa viilentävältä iholla. Toisaalta Thermolite on materiaali, jolla saadaan lakanasta todella hyvin eristävä.

Materiaalin valinta riippuu pitkälti tarpeista ja budjetista. Jos lakanaa käyttää ainoastaan makuupussin suojaamiseen, eikä ole tarvetta lisäeristykselle, voi puuvillainen, ohut keinokuituinen tai silkkinen lakana olla paras vaihtoehto. Toisaalta reilusti lisäeristävyyttä kaipaavan kannattaa vertailla ainakin fleeceä, merinovillaa ja paksumpia keinokuituisia metriaaleja.

Laadukkaita makuupussilakanoita valmistavat ainakin Cocoon, Helsport, Rab, Sea to Summit ja Thermarest. Lakanoiden hinnat alkavat noin kahdestakymmenestä eurosta nousten lähemmäs sataa euroa.

Ignik-makuupussilakanassa on lämpöelementit, jotka lämpenevät USB-johdolla syötettävällä virralla.

Halpakauppojen omat merkit ja vastaavat saattavat olla täysin toimivia riippuen käyttötarpeesta. Kannattaa kuitenkin tutkia tuotteen laatua erityisesti saumojen ja käytetyn materiaalin osalta. Esimerkiksi laadukasta silkkistä tai merinovillaista makuupussilakanaa ei halvalla saa.

Tunnetuilta merkeiltä yleensä tietää mitä saa ja jos lakanalle on esimerkiksi annettu arvo sen lisäämälle lämmölle, voi siihen luottaa vähintäänkin suuntaa-antavana. Samoin kuin makuupussien kohdalla myös lakanoille annettuja lämpötila-arvoja voi vertailla ainakin saman valmistajan tuotteista suhteellisen luotettavasti.

Vaihtoehto makuupussilakanalle

Vaihtoehtona makuupussilakanalle on käyttää nukkuessa kerrastoa, jolla saavutetaan periaatteessa samat hyödyt kuin lakanalla. Myös kerrasto suojaa makuupussia likaantumiselta ja lisää eristävyyttä. Esimerkiksi paksuhkolla merinovillaisella kerrastolla saavutetaan käytännössä samat edut kuin paksummalla eristävyyttä lisäävällä makuupussilakanalla.

Kerraston hyvänä puolena on sen monikäyttöisyys. Jos kerrastolle on muutenkin tarvetta, voi sen käyttäminen olla makuupussilakanaa järkevämpää. Toki on tilanteita, joissa saattaa olla tarvetta molempien käyttämiselle, jos esimerkiksi tiedossa on omalle makuupussille liian kylmiä öitä. Ehkäpä tällöin paras vaihtoehto olisi lämmitettävä USB:llä toimiva makuupussilakana, kuten Ignik Heated Sleeping Bag Liner. Sen arvioidaan lämmitettynä antavan jopa 20 asteen edestä lisälämpöä.


Millaisia kokemuksia sinulla on makuuspussilakananoista ja matkalakanoista? Minkä materiaalin olet todennut parhaaksi? Kirjoita kommentti ja jaa kokemuksesi!

Kategoriat ja avainsanat

Ei kommentteja

Alevahti.fi