Finnmarkenin reissulla avautui uusi näkökulma väsymiseen, koska pääsin siihen pisteeseen, että taukoja täytyi pitää järkipohjalta, ei niinkään väsymisen takia.
Mielestäni väsymistä aiheuttaa kaksi melko erilaista komponenttia, varsinainen kuntopohjasta riippuva väsyminen ja repun painon aiheuttama väsyminen. Jälkimmäinen yleensä sotketaan edelliseen vaikka se on kovasti eri asia. Tätä ilmiötä pääsin tutkailemaan sikäli poikkeuksellisesti, että vaellus koostui neljästä peräkkäisestä 5-7 päivän etapista. Jokaisen alussa repussa oli maksimipaino, joka sitten keveni muutaman kilon, ja uudestaan ja uudestaan. Normaalilla 2 viikon vaelluksella reppu kevenee niin valtavasti, että on hyvin hankalaa sanoa johtuuko menon keventyminen kunnosta vaiko keventyneestä repusta…
Lajinomaisen harjoittelun takia kävelykuntoni oli varsin hyvä kun lähdin liikenteeseen Vuoreijasta. Silti siinä 15-20 km kohdalla reppu rupesi painamaan ja olo muuttui tyypillisen epämiellyttäväksi. Tätä jatkui koko ensimmäisen etapin, ja vielä 2 päivää seuraavalla, siis 8 päivää kaikkiaan. Sitten rupesi kummasti helpottamaan. Miksi?
Nyttemmin uskon vahvasti siihen, että repun paino rasittaa kaikkia niitä lihaksia, jotka ylläpitävät ryhtiämme. Yläkehon lihakset väsyvät ja kantajan on yhä vaikeampaa ylläpitää ryhtiä. Syntyy tunne että kylläpä tuo reppu painaa. Tämä on varmasti kaikille tuttua. Kyse ei siis välttämättä ole ollenkaan siitä, että kantajan kuntopohja olisi pettämässä, vaan yksinkertaisesti ryhtiä ylläpitävien lihasten väsymisestä. Tämän huomasi esimerkiksi siitä, että kalastaessa kyyristely ja muu staattista rasitusta aiheuttava liikkumattomuus tuntui selvästi yläkropassa. Samoin teltassa pukiessa huomasi että yläkehon lihakset ovat rasittuneet.
Reppua kantamalla ryhtiä ylläpitävät lihakset vahvistuvat, edellyttäen että kantaja pääsee palautumaan kunnolla. Kun olin pitänyt vaelluksen puolivälissä (12 vrk/260 km) 2 lepopäivää, muuttui koko homma ratkaisevasti. Lakselvin jälkeen oli yksi tiukimmista päivistä, lähes 30 km ja repussa täysi kuorma, mutta missään vaiheessa olo ei ollut tuskainen. Aloin nauttimaan hommasta, ihan samalla tavalla kuin talvella ahkion vetämisestä. Siis pitkä päivä patikointia oli mukavaa, uskokoon kuka haluaa 🙂
No mitä tästä opimme? Paitsi että kannattaa nostaa kävelykuntoa kävelemällä, kannattaa myös harjoittaa yläkehon ryhtiä ylläpitäviä lihaksia. Paras harjoite on epäilemättä repun kantaminen, mutta punttisali lienee myös kohtalainen harjoitus.
