Keskusteluihin kirjoittaminen on toistaiseksi suljettu.

Laatukoru

Valmistajat ja mallistot

Vaellus ja retkeilyKeskusteluVarusteet Vaatteet, kengät ja rinkat Valmistajat ja mallistot

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #3898
    amurintiikeri
    Katsoja

    Hyvä keskustelupalsta, kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa… 😉

    Tervehdys vain kaikille!

    Sanon heti alkuun, että en ole kokenut vaeltaja, mutta kokemusta luonnosta ja siellä liikkumisesta löytyy kyllä. Ompa sitä joskus aikoinaan tullut käytyä Saanan huipullakin, mutta moista nyt ei vielä vaeltamiseksi voi laskea.
    Nyt olisi kuitenkin tarkoitus lähteä ensimmäistä kertaa vaeltamaan ja kokeilemaan miltä homma maistuu. Suuntana Pohjois-Lappi ja ajankohtana heinä-elokuun vaihde.

    Ja kuten varmasti arvaattekin, ei noita vaellukseen soveltuvia vermeitä itseltä vielä kotoa juurikaan löydy, pitäisi niitä nyt alkaa pikku hiljaa hommailemaan – onhan nyt sentään talvialet käynnissä ja edelliskesän mallistojen kesävarusteitakin saa ihan sopuhintoihin tällä hetkellä.
    Minua kuitenkin askarruttaa kovasti, että mitkä ihan oikeasti olisivat sellaisia valmistajia ja sellaisia tuotemerkkejä joihin kannattaa panostaa. Haluaisin hommata kerralla kunnolliset varusteet, sillä oletan, että vaellus ei jää viimeisekseni.

    Aloitetaan vaikka kengistä.
    Olen lueskellut internetin ihmeellisestä maailmasta kaikenmoisia kokemuksia ja kertomuksia, sekä käyttänyt tuttavapiirin tietolähteitä ja kokemuksia hyväkseni etsiessäni itselleni uusia kenkiä. Haluaisin kuitenkin vielä ennen viimeistä ostopäätöstä hieman vahvistusta kokeneemmilta vaeltajilta asiaan.
    Tällä hetkellä olen kallistumassa kovasti Nokian jalkineiden Trek Outlast -kumisaappaisiin, sillä näen kumisaappaissa kaksi etua verrattuna varsinaisiin vaelluskenkiin: hinta ja vedenkestävyys.
    Loppukesästä en usko kuitenkaan tarvitsevani pakkasenkestävyyttä varusteilta (enkä jatkossakaan ole suunnittelemassa talvivaelluksia), ja näkisin, että kumisaappaiden kanssa purojen ja jokien ylitykset lienevät hitusen verran helpompi kuin perinteisten kenkien kanssa. Toki netin ihmeellisestä maailmasta löytyy myös ihmisiä, jotka valittavat, että kumisaappaat aiheuttavat rakkoja, eivät hengitä jne jne, mutta itseäni lähinnä askarruttaa se, että onko trekki-saappaat jalassa kävelemisessä kuinka paljon eroa perinteisiin vaelluskenkiin nähden. Ja lisähuomautuksena ennen kuin joku ehtii huomauttaa, että kyllä, menen käymään viikonloppuna kauppakierroksella ja kokeilen eri kenkiä ja kenkämalleja, koska loppujen lopuksia kenkien valintakin on yksilökysymys että mikä sopii ja mikä ei. 🙂

    Mutta siis kumisaappaat vai perinteisen vaelluskengät? Onko valmistajilla ja malleilla millaisia eroja? Esim. Nokian jalkineiden Trek Outlast versus Nokian jalkineiden Trek Plus tai Tretornin Kullen? Ja jos perinteisen vaelluskengät ostaisi niin onko joku/jotkut tietyt valmistajat selkeästi toisia valmistajia laadukkaampia muutenkin kuin hinnallisesti? Ja minkähänlaisia sukkia jalkoihin kannattaisi laittaa, että kengät eivät hiertäisi ja olisivat mahdollisimman mukavat noin pidemmällä kävelyreissulla?

    Sitten hieman muista vaatteista.
    Tuli tuossa syksyllä ostettua hyvät vedenpitävät housut (ruotsalaiset, merkkiä en muista) ja Raiskin tuulen ja vedenpitävän takin. Molemmat olen testannut kaatosateessa koiran kanssa lenkkeillessä eikä tippaakaan ole läpi tullut, joten mietin, että voisikohan noilla lähteä ihan vaeltamaan asti. Takki varsinkin on tosin mielestäni kovin kevyttä kangasta, mutta kerrospukeutumisellahan ne parhaat tulokset lämmön suhteen saadaan, joten siinä mielessä voisi toimiakin. Toisaalta, nyt näyttäisi olevan paljon takkejakin alennusmyynneissä, joten voisi harkita jonkun esim. Haltin takinkin ostoa, jos vain tietäisi, että mitä ominaisuuksia vaeltamiseen tarkoitetulta takilta kannattaisi hakea sen tuulen ja vedenkestävyyden lisäksi. Ja olisiko parempi kuitenkin hommata myös erikseen toisenlaiset housut vaellusretkelle, noissa housuissa kun ei taskuja pahemmin ole perinteisten sivutaskujen lisäksi. Reisitaskuista lienee voisi apua olla?

    Kysymyksiä olisi miljoonittain lisääkin, mutta aloitetaan nyt näillä pohdinnoilla ja kyselen sitten lisää jos joku vaivautuu vastaamaan ja neuvomaan. 🙂
    Niin, ja kuten aina, niin toki varusteita hankkiessa rahallakin on merkitystä, mutta näin lapsettomana ja vakityöllistettynä siitä ei sellaista pulaa kuitenkaan ole, että tarvitsisi kaikkein halvimpia rimpuloita lähteä etsimään.

    /edit: kenkäasiaan vielä sen verran lisäystä, että olisiko jollain mahdollisesti itsellä kokemusta noista Nokian jalkineiden Trek -saappaista? Tälläkin foorumilla kun on tuo kenkäkeskustelu ja siitäkin voisi hieman päätellä, että kumisaappaat eivät olisi parhaat mahdolliset jos nyt ei suossa kävele, mutta tuonkin keskustelun jälkeen on mallistot jo uudistuneet, joten hieman päivitystä tilanteeseen olisi kiva saada.
    Meidän retki kun sijoittuu poluttomille ja merkkaamattomille reiteille, joten vastassa voi olla mitä vain kivikoista soihin.

    #5366
    Elton
    Katsoja

    Nii-i. Kliseisesti vastattuna todettakoon, että kengät tulee valita käyttötarpeen ja jalan mukaan. Jos jalat ovat lattanat, jalkaterät osoittavat vähänkin liikaa ulos tai askellus ei ole hyvä, tulee kenkävalintaan kiinnittää erityistä huomiota. Tällaiselle jalalle suosittelisin mieluummin keskijäykkää vaelluskenkää kuin kumisaapasta. Jos käyttää jälkimmäistä, tulee valita kärjeltään tilava malli ja varustaa kenkä laadukkaalla pohjallisella (mitä niissä muutoin hyvissä kumisaappaissa ei välttämättä ole).

    Jos askellus ja jalat ovat kunnossa ei ole niin väliä jalan kannalta kumman valitsee. Jos liikkuu kovilla (metsä)maastoilla, vaelluspoluilla ja ylittää tämän tästä vesiä on kumikenkä parempi. Jos liikkuu kantavilla suomaastoilla, runsassammaleisilla(-varpuisilla) metsämailla tai sopivan muhkuraisessa rakassa on vaelluskenkä parempi. Kumikengän eduksi luettakoon nopeampi kuivuminen ja jalkineen nopeampi jalkaanlaitto, mutta toisekseen vaellusjalkineen kosteus (erityisesti jalkaan laitettaessa) ei tunnu läheskään yhtä vastenmieliselle kuin kumikengän. Kumikengän eduksi laskettakoon vähempi huoltotarve sekä se, ettei niitä tarvitse ajaa samalla tavalla sisään kuin vaelluskenkiä. Esim. viimesyksynä käyttöön ottamani Viking hunterit vaativat useamman viikon tiiviin käytön ennenkuin ne tuntuivat nk. omille.

    Mainitsemistasi kengistä Tretornin kullen näyttää kokolailla lyhytvartiselle tapaukselle Nokia-verrokeihin nähden. Itselläni ei ole kokemusta noista nauhotetuista nokialaisista vaan olen mennä rontostanut puoli ihmisikää kontioilla ja muilla vastaanvanlaisilla nokialaisilla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen vaihtanut pikkuhiljaa nokialaiset pitkävartisiin tretornheihin (esim. acca). Syynä se, että kestävät paremmin kuin aiemmin käyttämäni nokialaiset ja istuvat paremmin jalkaan milloin mennään pitkiä matkoja. Nokian mallit olen alistanut pihapuuhasteluihin ja pikkukävelyihin.

    Kysymilläsi sukilla ei mielestäni niin väliä vaikka löytyy iso läjä porukkaa joka muuta väittää. Istuva napakka normaali arkialussukka ja sen päälle villasukka ja jos jalassa pysyvät ilman ruttaantumista eikä rakkoja tule niin se on siinä. Jokatapauksessa on paikallaan, että tyypittelet niitä uusia kenkiäsi ennen reissua muutamaan kertaan ja kokeilet hieman niitä sukkavalintojasi ettei reissussa tule yllätyksiä.

    Muilla kamppeilla kuin kengillä ei kesävaelluksella ole niin väliä. Itse heittäisin pari reissua suunnilleen niillä vaatteilla mitä kaapista löytyy ja miettisin sen jälkeen hankinnat uudelleen. Tuulen- ja vedenkestävyyden autuaaksi tekevään voimaan en itse lappivaelluksilla usko (ainakaan kesällä). Mitä tiiviimpi tex-tapaus päällä kulkee sen vastenmielisempi tunnelma vaikka jokainen puvun vetoketju repsottaisi sepposen selällään. Ts. kevyt ilmava vaatetus ja jos eristystä tarvitaan toimii kevyt erillinen sadesuojaus paremmin kuin kalvovaate, joiden hengittävyys ei ole mainoksista huolimatta mainittavasti parempi kuin muovipussilla. Tässä asiassa on tietenkin eroja ihmisten välillä. Itse hikoan herkästi ja olen kokenut nuo teksit itselleni sopiviksi vain vähäistä liikuntaa vaativiin hommiin.

    #5367
    amurintiikeri
    Katsoja

    Suurkiitokset tästä vastauksesta!

    Siinä tulikin jo paljon asioita selville, mutta yksi mielenkiintoinen kysymys heräsi heti: mainitsit, että luotat itse enemmän Tretornien laatuun nykyisin. Olisikohan siis Tretornin Sarek TT:t mahdollisesti parempi vaihtoehto kuin Nokian Trek Outlast (olettaen, että molemmat istuvat jalkaan yhtä hyvin)?
    Nämä tietty mielipidekysymyksiäkin (sen jalkaan sopivuuden lisäksi), mutta ihan siltäkin varalta, että joku muukin innostuu tähän keskusteluun liittymään niin mieluusti ottaisin mielipiteitä/kokemuksia vastaan aiheesta. 🙂

    #5368
    Elton
    Katsoja

    ”Olisikohan siis Tretornin Sarek TT:t mahdollisesti parempi vaihtoehto kuin Nokian Trek Outlast (olettaen, että molemmat istuvat jalkaan yhtä hyvin)?”

    En ole edes kokeillut Nokia Trek Outlastia, joten en uskalla ottaa ehdotonta kantaa tuohon paremmuuteen. Lujuuden suhteen pidän kuitenkin Tretornin tuotteita parempina. Tämä mielipide vahvistui viime syksynä,kun astelin muutaman viikon vanhoilla Nokian Finnwaldeilla suota pitkin ja ei muuta kuin puutikku pohjasta läpi! Hieman tulitikkua paksumpi tikku tosiaan tunkeutui kantapään kohdalta läpi ja nuo pohjapuolen vuodot ovat vielä melko hankalia korjattavia. Noita ihmeellisiä hajoamisia on nokialaisten kanssa ollut muitakin (on tosin myönnettävä että nokialaisista on kokemuksia selvästi enemmän kuin tretorneista). Pari kertaa on joku karahka repäissyt nokialaisiin repsottavan palkeenkielen ja kiusallisen usein kohtuullisen uusi nokialainen alkaa pykimään puhki nilkan kohdalta. Outlast näyttää jämerämmälle kengälle kuin finnwald, joten siitä mallista tuskin tikut läpi tulevat.

    Liekö kuvitelmaa tai luulottelua, mutta mielestäni nokialaisten laatu tipahti parilla pykälällä 90-luvun loppupuolella. Materiaaleja ohennettiin ja kenkä keveni, mutta samalla menetettiin niitä kestävyysominaisuuksia. Tuosta jalkineen keveydestähän vaihdettiin taannoin mielipiteitä http://www.vaell.us/keskustelu/viewtopic.php?f=7&t=689 ja sekin asiahan se kannattaa siinä jalkinevalinnassa huomioida.

    Kun tuolla aiemmin mainitsin kumikenkien korjaamisesta, niin nykyisinhän on saatavana hyviä paikkausmassoja korjausta varten. Ovat niin päteviä tapauksia, että kun varautuu pienellä putkilolla reissua varten saa kengän korjattua lämpimissä olosuhteissa vaikka siellä reissusssa. Viime kesänä tuli yhtenä iltana massailtua puolen suvun nilkkapykineet nokialaiset vedenpitävään kuntoon. Ne massan roiskeet eivät silmään kovin hyvälle näytä, mutta pitävät ja pysyvät moninverroin paremmin kuin ne klassiset irtopaikat.

    #5369
    amurintiikeri
    Katsoja

    Kiitos tiedoista!

    Tulin juuri Sievi Shopista, kävin kokeilemassa noita kovasti netissä kehuttuja Light Boot Laces saappaita omaan jalkaan. Paljon muuta en osaa vielä sanoa kuin että älyttömän kevyiltä tuntuivat jalassa ja lesti oli jalkaani sopiva. Nilkan ympärys ehkä hieman väljä vaikka oli paksut talvisukat jalassa…

    Huomenna olis kokeilukierros Partioaittaan tiedossa, pääsee vertailemaan sopivuutta ainakin noihin molempiin Nokialaisiin, taisipa siellä Tretornin Acatkin olla myynnissä, että pitänee testata nekin.
    Näyttää nuo Tretornit olevan vähän kiven alla jos kokeilla haluaisi, ei taida Tampereeltakaan löytyä kuin Partioaitta joka niitä myy eikä sielläkään näyttäis nettisivujen mukaan olevan Sarek mallistoa myynnissä.

    Onneks ei asialla kuitenkaan ole kiire. 🙂

    #5370
    ABU
    Katsoja

    Ensimmäisiksi vaelluskengiksi kannattaa hankkia omiin jalkoihin hyvin istuvat kumpparit. Ota suosikkisukkasi (ohuet ja paksut) mukaan ja käy sovittamassa kaikki kumisaappaat mitä tarjolla on. Istuvuus on hyvä kun kumpparin saa kosteana juuri ja juuri itse pois jalasta. Siis napakasti istuva, joka ei purista mistään. Neopreeni, outlast, tms. vuoret hidastavat kuivumista, vältä.

    Kumpparien etuna on se, että niillä pääsee kaikenlaisissa maastoissa, olipa kuivaa tai märkää. Ne ovat purojen/jokien ylityksissä hyvät, koska niissä on vartta. Kumpparit kuivuvat nopeasti. Ja kun se saa kätevästi pois jalasta, sukkia voi kuivatella vaikka joka tauolla.

    Kumpparit kestävät semmoset 2-3 vuotta ja maksavat 50-100 euroa. Omiin jalkoihin Nokian Trek+ on sopinut erinomaiseti. Niissä on normaalia tukevampi pohja, ei tunnu kivet pohjan läpi.

    Mutta tärkeintä on, että kengät istuvat hyvin juuri omiin jalkoihisi.

    #5371
    amurintiikeri
    Katsoja

    Kiitos myös ABU:lle vinkeistä.

    Kävin nyt heti aamusta shoppailukierroksella, tuloksena se, että oma valintani on Nokian Trek+ tai Trek Outlast. Ideaparkin Partioaitassa ei ollut Trek Outlasteja ollenkaan, joten ne jäivät kokeilematta. Trek Plussat taas sopivat jalkoihini todella hienosti. Tretorn Accat oli väljät ja ikävän tuntuiset. Kokeilin myös Meindlin Tunturisusia mielenkiinnosta ja totesin, että eivät sovellu minulle, hitusen liiankin kova pohja jo omaan makuun.

    Pitänee nyt vielä käydä täällä Tampereen päässä olevassa Partioaitassa kokeilemassa niitä Trek Outlasteja, mutta kyllä se nyt vaikuttaa siltä, että Nokian Trek Plus on minun valintani ellei tuo Outlast-malli jotenkin yllätä. 🙂

    Onneksi työkaverit ja sukulaiset ovat jo luvanneet lainata testiksi rinkkojaan, telttojaan sekä makuupusseja – eipä tarvitse ihan kaikista varusteista tehdä tällaista ”salapoliisin” työtä. 🙂

    Nyt sitten vielä kunnollisia sukkia hommaamaan niin alkaa olemaan aika hyvin tarvikkeet kasassa kesää varten. Toki kaikki koiran reput ja muut on vielä hankkimatta…

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Alueelle ‘Vaatteet, kengät ja rinkat’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.
Alevahti.fi