Keskusteluihin kirjoittaminen on toistaiseksi suljettu.

Scandinavian Outdoor

Turhaksi havaittua

Vaellus ja retkeilyKeskusteluMuut Yleinen keskustelu Turhaksi havaittua

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #3783
    ABU
    Katsoja

    Vielä tälläkin korkealla iällä voi löytää itselleen uusia tapoja toimia. Seuraavat asiat olen todennut ja testannut tarpeettomiksi:

    1. Vessapaperi. Miljardi intialaista ja muutamat vaeltajatkin jo ennen minua ovat huomanneet, että pyllyn pesu on parempi vaihtoehto kuin paperin kanssa nyhrääminen. Nimittäin tulee puhdasta, ei kutita eikä hierrä. Tarvitaan vain sopiva lanttopaikka tai kivenkolo, johon on kertynyt sadevettä. Helppoa ja siistiä.

    2. Lyhyet alusvaatteet kulkiessa. Miksi kastelet tekniikkaa uhkuvan T-paitasi hiellä, kun se märkänä ei juuri lämmitä, eikä varsinkaan käsivarsista joita ensimmäisenä kylmää? Lyhyet kalsarit ovat niinikään turhat, erityisesti edellisessä kohdassa mainitun turhuuden välttämisessä. Sitäpaitsi mikä onkaan ihanampaa päivän päätteeksi kuin ylittää joki crocsit jalassa ilman housuja, heittää reppu vastarannalle, takki pois (siis ilman T-paitaa), rillit lakkiin ja takaisin jokeen peseytymään ja ehkäpä uimaankin. Sitten kaivetaan repusta kuivat kalsarit ynnä paita, taukotakki päälle ja leirin pystytykseen. Nukuttaakin paremmin puhtaana. Vastedes otan mukaan merinovillaiset lyhyet kalsarit ja T-paidan, joiden paikka on repussa kunnes kylmyys vaatii niiden käyttöä. Siis silloin kun takki+housut ynnä kuoritakki+kuorihousut on todettu riittämättömäksi.

    3. Juomapullo. Tämän tarpeellisuutta olen epäillyt ennenkin mutta nyt oli repun lantiövyössä pieni tasku, jossa taittokuksa majaili, ja josta se oli otettavissa n. 2 sekunnissa. Voi se olla taskussakin, mutta mielistyin tähän järjestykseen kovasti.

    #4944
    kauheamies
    Katsoja

    Jaa-a. Itsellä vessapaperi on kyllä välttämättömyys. Ei aina ole vettä kuitenkaan ja tarvitsen tuohon tarkoitukseen puron, jossa ei aina viitsi taas uida. Lumella kyllä onnistuu, mutta sitäkään ei ole aina saatavilla. Vähän luonnon roskaamiseltahan se välillä tuntuu, vaikka paperi hajoaa ja sen piilottaa kiven alle yms.

    Lyhyet kalsarit ovat minulle pakolliset, sillä ilman pieniä lahkeita omaavia kalsareita reiteni hiertyvät verille.

    Juomapulloja minulla on neljä puolen litran pulloa reisitaskuissa. Psyyke ei kerta kaikkiaan kestä ajatusta janoisena vaeltamisesta. Lisäksi on kolmen litran sahtikanisteri, jotta ei aamulla tarvitse hakea vettä tai trangian kattiloihin jemmata roskaantumaan. Mahdolliseksi vedettömän vuoren tai muun alueen varasäiliöksi myös.

    Turhaksi olen havainnut jo ajat sitten haarukan, saippuan ja shampoon.

    #4945
    ABU
    Katsoja

    Meinaan pitää pientä määrää vessapaperia mukana jatkossakin, koska akuutissa tapauksessa vesi voi olla kortilla. Ja voihan sitä käyttää paistinpannun pyyhkimiseen. Paperin roskausvaikutusta on rankasti liioiteltu. Kiven kun heittää päälle niin ei koira perään hauku.

    Tuo kauhiksen vesiastioiden määrä vaikuttaa lievästi sanottuna ylimitoitetulta. Jos huiputtaminen on tärkeää niin joku 2-3 litran Platypussi saattaisi olla pop, koska nesteen tarve harvoin on yli litran tunnissa. Tavanomaisissa olosuhteissa Napapiirin pohjoispuolella vettä on tarjolla hyästi. Leirissä Antigravitygearin 4 litran pussi on todella mainio, juuri siksi että vettä on riittävästi myös seuraavan aamun tarpeisiin, teltasta sateen sattuessa poistumatta. Se painaa 18 grammaa.

    #4946
    Kosteri
    Katsoja

    Nuorimies Abun kanssa olen samaa mieltä kohdasta 1.

    Kohtaa 2. en oikein ymmärrä. Mitä haittaa pikku kalsareista on? Eihän ne painakaan paljon mitään. Alusvaatteilla voi säädellä kerrospukeutumista sään ja lämmöntuoton mukaan.

    Kohdassa 3. olen eri mieltä. Varsinkin talvella kannan juomapulloa kaulassa, koska minun on juotava melkeinpä 5 minuutin välein. Kesällä sopivassa maastossa, jossa on tiuhaan vesipaikkoja, pulloa voi kantaa vajaana. Silti se on minulla käden ulottuvilla rinkan viillekkeessä. En ole mikään kameli niin kuin eräät ilmeisesti ovat.

    #4947
    Elton
    Katsoja

    Kyllä p-paperi on ehdoton juttu. Pitää olla vielä mallia pyllynystävä, jotta reissussa viihtyy. Vesipulloa pidän ABU:n tapaan normireissulla tarpeettomana.

    Ehdottoman turhana painona pidän pyyhettä, jota yllättävän monet (erit. kämpältä kämpälle kävelevät) näkyvät mukanaan kantavan. Harvoin vallitsee sellainen keli etteikö kuivuisi ilman pyyhettäkin. Nollakeleilläkin (puhumattakaan pakkasesta) iho kuivuu hetkessä, kun pintaansa hieman käsillä hieroskelee.

    Aikaa sitten olen luopunut myös hampaiden huoltokalustosta ja pesuaineista. Ja kuten Kauheamies ehti toteamaankin, niin haarukka joutaa jättää kotiin. Varavaatetuskin on usein tarpeeton; metsäisillä alueilla pärjää (kesä- ja syyskeleillä) jos vain on varmat keinot tulen aikaansaamiseksi.

    #4948
    TREKKING
    Katsoja

    Maku- ja tottumisasioitahan nämäkin on mutta:
    Kotona en paperia käytä, vaelluksilla valitettavasti bideet on ollu sen verran harvassa,että joutuu pitämään myös paperia mukana varmuuden vuoksi, apuna joskus myös tiskauksessa ja kroonisen nuhan yms. siistimisessä.
    Vettähän pohjoisessa yleensä riittää, kun hiukan ennakoi asiaa, mutta puroissa en viitsi toimenpidettä suorittaa, koska ajattelen myös sitä alempana olevaa janoista kanssakulkijaa (ja kauhulla ajattelen sitä yläpuolella olevaa ajattelematonta kanssakulkijaa).
    Vaatteita pitää olla, lyhyitä tai pitkiä tarpeen ja henkilökohtaisten mieltymysten mukaan. Sitä lyhythihaista paitaa ei ole, vain pitkähihainen jonka hihat voi kääriä. Yöksi eri paita, jota käytän myös kylmässä lisänä. Toisina kalsareina shortsit, jos on kuuma kulkea.
    Pulloasian laajentaisin monivalintaisesti astiapolitiikaksi, joka sisältää kolme astiaa, kattilan keittämiseen, ruokakipon syömiseen ja kahviin ja litran pullon tarvittaessa juomiseen liikkeellä ja veden varastointiin leirissä. Litra riittää hyvin iltateehen hampaitten pesuun ja aamukahviin + tiskeihin. (Olen kameli, juon kävellessäkin yleensä tunnin-parin välein.)
    Pyyhettä ja haarukkaa en tarvitse.
    Ideologia on lähinnä, että ei mitään turhaa ja mahdollisimman monikäyttöistä, mutta senhän voi toteuttaa niin monella tavalla.

    #4949
    kauheamies
    Katsoja

    Pyyhettä ei ole tainnut koskaan olla mukana. Muuta kamaa kyllä. Kaikenmaailmanvoiteita, talkkipurkki, mielettömästi varavaatetta ja kaksi kertaa liian paljon ruokaa. Kerran oli vielä jääraudatkin mukana ja rullakaupalla jätesäkkejä. Sälkatuvan vahti sanoi pakkauksesta 2004, ettei ole koskaan nähnyt niin valtavaa rinkkaa. Olikin niin painava, että tuskin sain nostettua eka päivänä selkään ja käveltyä. Tuli sitten kuitenkin käveltyä 15 km päivätaival sillä monen tauon kanssa ja vastaavia sitten aina vain kevyempinä.

    Hammastahnaa pidän puolta pikkutuuia mukana. Sitä kaipaa suun raikastetta jotenkin psykologisesti. Vesi riittäisi kyllä. Harja nyt kai tarvii olla, vaikka olisi vain viikonkin reissu. Minulla on yleensä kaksi viikkoa tai pari päivää päällekin nykyisin.

    #4950
    Kosteri
    Katsoja

    Kanoottiin ja ahkioon mahtuu paljon turhuutta. Ei ilkiä sanoakaan mitä kaikkea…

    Mutta kyllä selkärepussakin on jonninjoutavuuksia mukana kulkenut. Turhimpia ovat olleet kalavehkeet, enkä niitä enää vuosikausiin ole mukana raahannutkaan.

    Vielä 80-luvulla virvelillä tuli kalaa, jopa Saariselältä. Oikein isoja syömäkaloja niin, että parista onnenkantamoisesta riitti koko porukalle purtavaa seuraavaksikin päiväksi. Painoista ja muista mitoista tiedä, kun ei ollut rullamittaa tai puntaria mukana.

    Pian 90-luvulle mentäessä kuitenkin opin, että ei kannate yrittää. Kalaa ei enää tule. Fiksumpaa käyttää pusikoissa rymyämiseen ja turhan vispaamiseen menevä aika ja energia vaikka aktiiviseen laiskotteluun. Hyödyllisempää sekin.

    #4951
    ABU
    Katsoja

    @Kösteri wrote:

    Kohtaa 2. en oikein ymmärrä. Mitä haittaa pikku kalsareista on? Eihän ne painakaan paljon mitään. Alusvaatteilla voi säädellä kerrospukeutumista sään ja lämmöntuoton mukaan.

    Kohdassa 3. olen eri mieltä. Varsinkin talvella kannan juomapulloa kaulassa, koska minun on juotava melkeinpä 5 minuutin välein. Kesällä sopivassa maastossa, jossa on tiuhaan vesipaikkoja, pulloa voi kantaa vajaana. Silti se on minulla käden ulottuvilla rinkan viillekkeessä. En ole mikään kameli niin kuin eräät ilmeisesti ovat.

    En suinkaan ole jättämässä lyhyitä alusvaatteita pois, en vaan näe mitään tarvetta käyttää niitä kulkiessa silloin kun puhutaan >10 asteen lämpötiloista. Huomasin, että mitä vähemmän vaatteita kastuu hiestä, sitä parempi. Patagonian Ready Mix -takki ja saman putiikin GII-housut ovat erittäin mukavia paljaalle iholle. Viileinä ja tuulisina päivinä ensimmäinen askel kerrospukeutumisessa oli lisätä kuoritakki (Montbell Peak Shell), sen jälkeen huppua päähän ja ohutta PS-hanskaa käteen. Navakassa tuulessa kuoritakki ei hiosta juuri ollenkaan, mutta on 100 % tuulenpitävä, minkä takia se lämmittää todella mukavasti. Muutamana päivänä mainittujen lisäksi päällä olivat myös pitkähihainen Patagonian Capilene -paita ja kuorihousut (Patagonia Rainshadow). Toisin sanoen en olisi tarvinnut tänä kesänä lyhyitä alusvaatteita koko aikana. Mutta heinäkuussa 2009 Finnmarkin kelit äityivät niin kylmiksi, että päällä oli lyhyet ja pitkät alusvaatteet ja molemmat takit ja housut, sitten vasta tarkeni. Sen takia lyhyetkin pitää olla mukana, mutta niitä tarvitaan vain äärimmäisessä kylmyydessä, siksi merinovillaiset.

    Tarkoitin juomapulloasialla lumetonta aikaa, jolloin vesipaikkoja yleensä on hyvin tarjolla. Jos jätetään huiputukset pois, niin tokko mistään löytyy aluetta, että pitempään kuin 5 km on vedetöntä?

    #4952
    ABU
    Katsoja

    @Elton wrote:

    Ehdottoman turhana painona pidän pyyhettä, jota yllättävän monet (erit. kämpältä kämpälle kävelevät) näkyvät mukanaan kantavan. Harvoin vallitsee sellainen keli etteikö kuivuisi ilman pyyhettäkin. Nollakeleilläkin (puhumattakaan pakkasesta) iho kuivuu hetkessä, kun pintaansa hieman käsillä hieroskelee.

    Aikaa sitten olen luopunut myös hampaiden huoltokalustosta ja pesuaineista. Ja kuten Kauheamies ehti toteamaankin, niin haarukka joutaa jättää kotiin. Varavaatetuskin on usein tarpeeton; metsäisillä alueilla pärjää (kesä- ja syyskeleillä) jos vain on varmat keinot tulen aikaansaamiseksi.

    No, minulla oli pikkuruinen (15×30 cm) pyyhe mukana. Kun pesun jälkeen nousee rannalle räkkäpilven keskelle, niin kovasti arvostaa sitä, että saa itsensä kuivaksi 10 sekunnissa eikä 5 minuutissa… Hammasharja ja tahna ovat itselleni täysin välttämättömät. En voi kuvitellakaan lähteväni aamulla mihinkään ilman hampaiden pesua, enkä saa unta jos purukalusto on mönjää täynnä. Lisäksi mukana oli Fairyä pikkuruisessa muovipullossa. Astioiden ja itsensä pesuun. Puhtaus parantaa elämänlaatua mielestäni niin olennaisesti, että kannan mielelläni ne 100 g mitä noista kertyy…

    Haarukka on välttämätön kalan käsittelyssä. Ja sen ominaisuuden saa samalla painolla kuin ei-haarukankin.

    #4953
    Hamalainen
    Katsoja

    Rekisteröidyin tänne ja pienen selailun jälkeen huomasin että täällähän on aika hiljaista. Muutama eräjäärä taitaa vetää täällä omaa jargoniaan. He eivät hyväksy ilmeisesti muita tai sitten jutut ovat sitä luokkaa että ne eivät kiinnosta suurta retkeilijämassaa. Siihen ilmeisesti pyritäänkin. Lappi tyhjäksi muista paitsi nämä omasta mielestään oikeat vaeltajat. Nämä eräjäärät eivt taida pakata rinkkaansa etelän kohteita varten, sehän ei ole oikeaa eräelämää. Lähiretkeily ilmiesti on heidän mielestään akkojen touhua. Ja alle kuukauden reissut pitäisi ilmeisesti kieltää. Mutta aika muuttuu ja eräjäärät painuvat unholaan.

    #4954
    Elton
    Katsoja

    Tervetuloa Hämäläinen! Taidettiin saada jäärien joukkoon oikea superruikuttaja, joka vuotaa elämäntuskaansa ensimmäisestä kommentistaan lähtien. Ahdistaako ihan oikeasti vai onko ongelmia, joita pitää setviä ihan porukalla? Vinkkinä tulevaisuutta varten, että perustat oman ketjun asioille, jotka eivät liity asiaan, jota haluat puida. Tutustumalla edes hetken palstan toimintaan onnistut ko. asiassa.

    #4955
    ABU
    Katsoja

    @Hamalainen wrote:

    Rekisteröidyin tänne ja pienen selailun jälkeen huomasin että täällähän on aika hiljaista. Muutama eräjäärä taitaa vetää täällä omaa jargoniaan. He eivät hyväksy ilmeisesti muita tai sitten jutut ovat sitä luokkaa että ne eivät kiinnosta suurta retkeilijämassaa. Siihen ilmeisesti pyritäänkin. Lappi tyhjäksi muista paitsi nämä omasta mielestään oikeat vaeltajat. Nämä eräjäärät eivt taida pakata rinkkaansa etelän kohteita varten, sehän ei ole oikeaa eräelämää. Lähiretkeily ilmiesti on heidän mielestään akkojen touhua. Ja alle kuukauden reissut pitäisi ilmeisesti kieltää. Mutta aika muuttuu ja eräjäärät painuvat unholaan.

    Onko se Sinulta pois jos tämmöinen palsta on olemassa? Kun olin vielä Rutinoissa niin jutut kelpasivat mutta täällä ne ovat jargonia, eivätkä kiinnosta ketään. Mistä voikin päätellä, että ahdasmielinen kuppikunta pitää tunkkaista leiriään ihan muualla kuin täällä. Relaan retkeily/vaellusosio kuoli keskenkasvuisten pojankloppien vouhotukseen. Rutinoille on käymässä samoin, mutta eri syystä. Näin se aika muuttuu. Toiset eivät vain sitä huomaa.

    #4956
    ultramara
    Katsoja

    @ABU wrote:

    Relaan retkeily/vaellusosio kuoli keskenkasvuisten pojankloppien vouhotukseen. Rutinoille on käymässä samoin, mutta eri syystä. Näin se aika muuttuu. Toiset eivät vain sitä huomaa.

    Toivoa sopii, mutta ei rutinat ole mihinkään kuolemassa. Höpötys siellä jatkuu vielä tämän vuosikymmenen, vähintään. Mielestäni se on erinomainen juttu, toivoisi tälle palstallekkin samaa. Tämähän ei ole vielä elämään lähtenytkään. Kuollut taimi?

    #4957
    Hamalainen
    Katsoja

    Syynä tähän vuodatukseeni oli veranpaineen nousu siitä että jollakulla voi olla niin suvaitsemattomat mielipiteet.
    Tietenkin jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Vaellusnetissäkin on ollut joskus omituisia tai jyrkkiä mielipiteitä mutta niiden kanssa olen pystynyt oikein hyvin elämään. Luulen että kirjoitteluni tänne jää aika vaatimatomaksi. toivotan kuitenkin tällekin palstalle onnea ja menestystä. Kyllä täällä virtuaalierämaassa riittää polkua tallattavaksi kaikille.

    #4958
    Kosteri
    Katsoja

    @Hamalainen wrote:

    Syynä tähän vuodatukseeni oli veranpaineen nousu siitä että jollakulla voi olla niin suvaitsemattomat mielipiteet.
    Tietenkin jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Vaellusnetissäkin on ollut joskus omituisia tai jyrkkiä mielipiteitä mutta niiden kanssa olen pystynyt oikein hyvin elämään.

    Tämä koira on nyt tuntevinaan jonkinlaisen kalikan kalahduksen. Mukavaa, että Hamalainen tulit, vaikka sitten vain kalikoita heittelemään. Mielelläni keskustelisin suvaitsemattomista mielipiteistä ja siitä, missä niitä todella esiintyy, jos vain hiukan viitsisit tarkemmin eritellä huolestumisesi aiheita. Noin yleisenä huitaisuna en oikein voi haasteeseesi vastata.

    Rutinoitten puolella Admin aikoinaan keskeytti asiallisen keskustelun ja teki näin minun puolestani päätöksen siirtyä muihin maisemiin. Mielestäni todellista suvaitsemattomuutta on se, että keskustelun yhtenä osapuolena käyttää viimeisen puheenvuoron ja sitten omistajan vallalla lukitsee aiheen. Tällainen käyttäytyminen paljastaa asiallisten argumenttien loppuneen ja merkitsee tosiasiallisesti tappion tunnustamista, kun ei enää pysty tasavertaiseen keskusteluun asiasta.

    #4959
    TREKKING
    Katsoja

    @Hamalainen wrote:

    Syynä tähän vuodatukseeni oli veranpaineen nousu siitä että jollakulla voi olla niin suvaitsemattomat mielipiteet.

    Joillakin vain on! 😯

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
  • Alueelle ‘Yleinen keskustelu’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.
Trekkinn
Bergfreunde