Kösteri: ”…Joskus tuntuu, että turhaa työtä tässä tehdään…” Sinähän varsinainen optimisti olet… itse olen masentunut jo sille asteelle, että tuntuu jotakuinkin aina sille kuin kaikki siivousponnistelut olisivat turhia.
Kanootilla liikkuminen on siinä mielessä huono harrastus, että meloessa se oma mieli herkistyy jotenkin erityisellä tavalla havainnoimaan ihmisen aiheuttamia ympäristötuhoja. Hiljaa joella lipuvasta kanootista käsin aistii pienempiä yksityiskohtia kuin esim. rannalla kävelemällä. Rannassa lilluva kaljatölkki näyttää kanootista katseltuna viisi kertaa vastenmielisemmältä kuin maan kamaralta nähtynä.
Mainitsemasi epämääräiset rakennelmat ovat kieltämättä yksi pahimmista vitsauksista, joka ympäristöämme runtelee. Kuin taivaasta polkaistuna ilmestyy vuosittain kaikkein rauhallisimmillekin seuduille jos jonkinlaista rakennelmaa, joilla pyritään houkuttelemaan maastoon entistä enemmän sellaista sakkia jonka järjellä ajatellen soisi sieltä ikuisesti pois pysyvän. Jos ei ELY-keskus, kunta ja kyläyhdistykset ehdi tarpeeksi kömmänöitä rakentamaan otetaan avuksi kaavoitus, jolla houkutellaan vesien ääreen yksityisiä rakentajia.
Joopasta. Eipä haluta kovinkaan monella joella enää kanottiin hypätä. Viime syksynä tuli melotuksi Kairijoki, joka muutamaa sotkupistettä ja raiskattuja rantoja lukuunottamatta oli ihan siedettävä kokemus. Jos täällä kotiseudulla yrittää jokia laskea iskee päälle pirunmoinen masennus jo ensimmäisellä kilometrillä ja pitää palata kotiin ja alkaa ryyppäämään pois sitä tuskaa, minkä menetetyn luonnon muistelu aiheuttaa.
