Omasta arsenaalista löytyy tällä hetkellä Canon EOS 550D ja mm. yksi erinomainen putki, Canon S90 pokkari ja Olympus 3005 vedenkesätäväpokkari. Kaikille on paikkansa ja jos yksi pitäisi jättää pois se olisi S90.
Järkkärin kuvanlaatu on kerrassaan huippua, optinen etsin on erittäin miellyttävä ja kun kameraan lyö akkukahvan ja litium-paristot, niin kuvaaminen onnistuu vielä -33C pakkasessakin (kylmempää ei ole tullut vielä vastaan). Se on kuitenkin iso ja painava, eikä kauhean kestävä (sääsuojatut ”ammattimallit” olisivat toki kestävämpiä, mutta myös isompia, painavampia ja kalliimpia).
S90 on kiva pokkari reissuille, joille järkkäri on liian painava, esimerkiksi viime keskiviikkoiselle Herajärven kierrolle. Sain räpsittyä reissusta muistoja ja kuvistusta blogiini, mutta en joutunut kantamaan mukanani laukkuineen 2kg painavampaa järkkäriä. Ei olisi tehnyt mielikään kun käveli yli 40km ja 1000 nousumetriä alle 12h. Mutta ns. hyvän pokkarin käyttöalue on kuitenkin suhteellisen kapea eikä se ole koskaan mukana samaan aikaan järkkärin kanssa.
Vedenkestävästä Olympuksesta olen sanonut samaa kuin Samsung Xcover puhelimesta. Molemmat kestävät vettä ja tiputuksia samalla tavalla kuin nyrkin kokoinen kivi ja ottavat suunnilleen yhtä hyviä kuvia (tai toimivat yhtä hyvin puhelimena). Tämä siis verrattuna järkkärin tai paremman pokkarin tasoon. Sillekin on kuitenkin paikkansa: säilyttäminen ja käyttö on huoletonta ja kuvia saa sellaisista tilanteista, joista ei muuten saisi. Talvella kameralla voi ottaa kuvia teltan sisältä tai tuvassa erityisemmin kondenssia pelkäämättä. Packraftatessa tai muuten meloessa vesitiivit kamera kulkee kätevästi liivin taskussa tai sen voi virittää taipuisalla kolmijalalla aluksen kannelle tai melontaliivien rintaan ottamaan videota koskenlaskusta. Se siis ajaa jokseenkin kypäräkameran asian. En tiedä ovatko kalliit (400eur luokkaa) kestävät pokkarit olennaisesti parempia kuin tämä halpamalli (maksamani hinta taisi olla 159eur?), mutta jos ovat, eikä raha ole kynnyskysymys, harkitsisin parempaa mallia.
Ja jos kuvauksen suhteen on minkäänlaisia kunnienhimoja, mutta perinteisen peilillisen järkkärin paino häiritsee, voisi m43-kamera (mallia Panasonig G/GH/GF-sarja tai Olympus PEN-sarja) olla hyvä vaihtoehto. Kaveriksi pari hyvää objektiivia (valovoimainen normaali ja telezoomi), niin pärjäisi monessa. Voisi olla hyvä vaihtoehto itselleni, jos toimisivat varmasti kovassa pakkasessa.
Ei valmiita vastauksia, mutta mielipiteitä.