Keskusteluihin kirjoittaminen on toistaiseksi suljettu.

Isokokoiset retkeilyvaatteet

Olet täällä: Vaellus ja retkeilyKeskusteluVarusteet Vaatteet, kengät ja rinkat Isokokoiset retkeilyvaatteet

Tämä aihe sisältää 2 vastaukset, 3 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  ABU 6 vuotta, 7 kuukautta sitten.

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #3931

    isosiili
    Katsoja

    Kuka tietää miltä valmistajalta saa isokokoisia retkeilyvaatteita ? Siis puhutaan koosta pituus 200 cm, paino 120 kg eli ei ihan tikku muttei mikään pallokaan.

    Toistaiseksi olen käyttänyt army kamaa, mutta siinä on se ongelma että ihmiset pelkäävät esimerkiksi Nuuksiossa kierrellessä. Toisaalta goretexiä ei ole jne.

    Olen yrittänyt katsella eri valmistajolta, mutta lähtökohtaisesti kaikilla loppuu Pituus 190 senttiin…siis jos pituusmittaa on edes ilmoitettu. Hämmentävintä oli se, ettei edes kotimaisilta valmistajilta saa vastausta sähköpostikyselyyn koosta (mm. Mosku). Siis vastauksen, jonka antaminen kestää 30 sekuntia ja kuitenkin myydään 500 euron luksus tuotetta.

    Laatuvinkit otetaan myös vastaan mielellään.

    #5427

    ABU
    Katsoja

    No, ainakin Patagonian XL menee kevyesti 190-senttiselle karjulle, joten XXL saattaisi riittää 2-metriselle. Jonkun verran Patagonia tekee myös XXXL-kokoa, mutta voi olla lujassa löytää, ehkä ebay paras. Muutkin ameriikan vaatteet ovat yleensä reilusti mitoitettuja. Patagonian laatu on ykkösluokkaa.

    #5426

    Elton
    Katsoja

    @isosiili wrote:

    Toistaiseksi olen käyttänyt army kamaa, mutta siinä on se ongelma että ihmiset pelkäävät esimerkiksi Nuuksiossa kierrellessä. .

    Voisikohan sitä uhkaavaa tunnelmaa hieman keventää tuunaamalla niitä army-kamppeita?

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)

Alueelle ‘Vaatteet, kengät ja rinkat’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.

Käytämme evästeitä (cookies) parantaaksemme sivujemme toimintaa ja käyttäjäystävällisyyttä. Jatkamalla sivujen selailua muuttamatta asetuksiasi, sallit evästeiden käytön tällä sivustolla. Lue lisää OK