Opastetut hiihtovaellukset ja kehitysideat

Onneksi olkoon valitsemallanne tielle! Joskus olen miettinyt että voisin osallistua jäätikkö- tai vuoristovaelluskurssille, mutta epäsosiaalinen luonne on estänyt toteutusvaiheeseen siirtymisen 🙄

Tavanomaisella talvivaelluksella on muutamia taitoja, joiden harjoittelu on välttämätöntä tietoisesti, siis sopisi ko. koulutukseen. Kuten:

1. Estää varusteiden häviäminen tuuleen tai lumeen. Käsineiden hukkaaminen saattaa olla yleisin vakavaan vaaratilanteeseen johtava riskitekijä talvella, eikä varusteissa muutenkaan ole (pitäisi olla) yhtään hukattavaa. Omasta mielestäni paras tapa harjaantua on jatkuvasti toimia niin kuin olisi riski että tuuli voi napata varusteen mukaansa, tai että yön aikana voi sataa puoli metriä lunta, jonne voi hautautua varusteita. Siis että sauvat kiinnitetään aina suksiin, käsineet laitetaan aina joko taskuun tai ahkionyörien alle, jne. vaikka olisi pläkätyyntä ja aurinko paistaa täydeltä terältä. Kun olen ollut vastuussa ryhmästä, määrään ja valvon jatkuvasti että näin toimitaan.

2. Suunnistaminen whiteoutissa tai muuten erittäin huonossa näkyvyydessä. Tämä on paitsi vaikeaa, siinä on paljon riskejä, kuten jyrkänteet tai sulat vesistöissä. Vaatii melko paljon kokemusta säätää oma ”vastaanotin” ympäristöön, josta saa erittäin vähän informaatiota. Kompassisuunnan, maaston kaltevuusmuutosten, ja kuljetun matkan (aikana tms.) perusteella täytyy pystyä etenemään turvallisesti johonkin helposti löytyvään maamerkkiin. No, onneksi talvella voi leiriytyä helposti, joten epäonnistuminen suunnistuksessa ei yleensä ole vakavaa. Mutta ko. taito on tärkeä siksi, että voi tulla tilanne, että on pakko päästä haluttuun päämäärään (ilman GPS:n apua).

3. Teltan pystytys huonossa kelissä. Tätä ei koskaan voi harjoitella liikaa. Kysymys on työjärjestyksestä ja työnjaosta. Ja tietenkin navakkaa kovemmassa tuulessa pitäisi harjoitella turvallisissa oloissa. Teltta on talviretkeilijän henkivakuutus, joka on täysin arvoton jos kampetta ei saa pystyyn.

Muitakin taitoja tietenkin tarvitaan mutta ym. ovat ehkä tärkeimmät.

Minä en ole ikinä edes harkinnut lähteä johonkin vaelluskurssille. Kauhistuttaa joutua sietämään jonkun tuntemattoman porukan outoja (eli vääriä) retkeilytapoja. Toisaalta ehkä kuitenkin pitäisi. En kuvittelekaan osaavani vielä kaikkea tarpeellista, mutta ehkä vaeltamisen ja retkeilyn viehätys piileekin juuri siinä. Tulee vastaan uusia tilanteita ja ongelmia ratkaistavaksi. Ne pitää oivaltaa itse, luoda ja keksiä jotain aivan uutta käytettävissä olevin, yleensä niukoin resurssein. Liekö syynä juuri tämä, että minua on jopa haukuttu retki-insinööriksi.

Kovasti kursseilla näytetään painottavan (Abu myös) selviytymistä jostakin kuvitteellisista katastrofitilanteista. Miksikäs ei, huvinsa kullakin, mutta luulisin jokaisen normaalijärkisen selviytyvän niistä muutenkin. Tiukan paikan tullen ihminen on kuitenkin aika sitkeähenkinen elukka. Ja jos mikään muu ei enää auta, lienee parasta lähteä suoraan kotiin.

Kummallisesti vain säät retkilläni ovat aina olleet niin hyvät, että en ole joutunut kokemaan minkäänlaisia ääriolosuhteita. Mitä ne sitten lienevätkin. Sadetta, pientä tuulta ja pakkasta on toki ollut, mutta ne kuuluvat asiaan ja niihin on ollut helppo varautua. Sukset ovat joka kerta aamulla löytyneet suurin piirtein siitä, mihin muistelen ne illalla jättäneenikin. En ole katkonut teltankaaria enkä hukannut hanskojani tuulessa. Kerran tuuli tosin vei teltan kaaripussin, mutta onnekkaasti se löytyi seuraavana päivänä.

En ole pudonnut jäihin, en ole saanut kanoottia kaatumaan, enkä ole telonut itseäni teräaseilla, enkä pahemmin kolhiutunut rakkarinteissä. Koskaan en ole sairastunut retkellä, enkä ole saanut vesistä mahatautia, vaikka otan riskejä jatkuvasti. Eksymiset ovat olleet joskus hiukan noloja mutta eivät sen kohtalokkaampia. Luita olen saanut poikki vain helpossa rinteessä kotinurkilla. Keittimien kanssa sählätessä tapahtuneista läheltäpiti-tilanteista ja palovammoista en kerro.

Kaukomaille en viitsi talviretkille lähteä niin kauan kun Pohjoismaitten Lapissa ja Etelä-Suomessakin on vielä hienoja, tutkimattomia paikkoja. Yleensä olen niin laiska, etten vedättele viimeisiin voimanrippeisiin asti. Huonolla säällä (myös hyvälläkin) makoilen mieluusti pehmeällä patjalla teltan lämpimässä, kupista hokkua maistellen ja katsellen, kuinka Vaellusvaruste kokkaa herkullisia retkiruokia syötäväkseni.

Uhraan melkoisesti aikaa, vaivaa ja rahaa tehdäkseni retkistäni mahdollisimman helppoja ja mukavia. Turvallisuuteen en juuri panosta, mutta kaipa se tulee siinä sivutuotteena. Että se niistä kehitysehdotuksista, mikä minä olen niitä antamaan. Lueskelen kyllä mielelläni, jos vaikka oppisin jotain uutta retkiäni helpottamaan.

Lähtöoletus, että mitään ei satu kun ei ole ennenkään sattunut, ei kerta kaikkiaan päde. Varusteiden hukkaaminen ei ole todennäköistä, mutta mahdollista…jopa todennäköistä mikäli on keltanokasta kysymys. Jokainen, jolla on vähänkään talvikokemusta, tietää kuinka avuttomaksi ihminen muuttuu kun kädet ovat kontassa: edes vetoketjua ei saa auki kun sormista on puristukset loppu. Eikä siihen tarvita edes käsineiden hukkaamista, vaan liian köykäiset hanskat, huonosti ranteita suojaavat, riittävät. Nämä avokäsijutut ovat puhdasta legendaa tämän päivän ihmiselle, on sitten kokonaan toinen juttu jos ihminen elää koko ajan arktisessa maailmassa, jolloin kylmänsieto on aivan toista luokkaa.

Ja katastrofeista: olen kaksi kertaa joutunut yöpymään maastossa talvimyrskyssä, viimeksi maaliskuussa 1993, jolloin hengenlähtö oli lähellä. Silloin myrsky hautasi puolet varusteista niin perusteellisesti, että emme niitä koskaan löytäneet, joten siitä reissusta tuli lyhyt. Siis 38 vuoden aikana kaksi kertaa riski on toteutunut, joka on mielestäni aivan riittävä tiheys, että asiaan kannattaa varautua. Nollanäkyvyydessä (siis <5m) olen suunnistanut varmaan kymmeniä päiviä, whiteoutissa, sankassa lumipyryssä, hernerokkasumussa, en aina välttämättömyydestä, vaan silkasta mielenkiinnosta ja osoittaakseni itselleni, että pystyn siihen. Miehen (naisen) täytyy pärjätä vaikka tulisi puukkoja taivaalta on mielestäni aivan terve lähtökohta erämaassa.

Kieltämättä on muutamia luontoiluja, joita en välttämättä aloittaisi, jos niistä kiinnostuisin, ilman kokeneempien opastusta. Esimerkkeinä sukellus, vuorikiipeily, kajakkihommat, jne. Perinteinen vaellus,
ja muukin ulkoilmaelämä nyt ovat tulleet omaan elämääni niin varhaisessa vaiheessa, että koulutus tuntuu hieman etäiselle asialle.

Jos Korpijaakko jossakin vaiheessa opastaa lapsia tai nuoria niin olisi suotavaa, että jakaisit tietoa luonnosta, sen ilmiöistä, sen arvostuksesta ja kiireettömyydestä. Nuorilla on muutenkin elämässä liikaa suoritettavaa, joten monellekin se hitaampi luontokokemus ilman kilometrejä ja tarkkoja suunnitelmia voisi olla paikallaan.

Yksi kokemus, joka nuorta ja miksei myös vanhempaakin kulkijaa jalostaa on eksyminen. Mutta mitenpä sen asian sivistyneesti koulutettaville tänä gepsikautena opetat on taas toinen juttu. Muutama rapsakka parhaimmillaan päivän parin mittainen hortoilu jalostaa mieltä ja valmistaa tuleviin seikkailuihin.

Veikkaisin, että Korpijaska tekee paremman tilin koiriin kuin perinteisiin nojautuvilla retkeilyillä. Etenkin ulkomaankielisiä näyttäisivät valjakkohommat kiinnostavan. Kaikki riippuu tietenkin siitä miten hoidat sen koiraosion; hyvillä soppareilla ostopalveluina vs. omilla koirilla.

@Korpijaakko wrote:

Hyvä huomio ja asia, joka pitää tietysti ottaa toiminnassa huomioon. Lähtökohtaisesti en suosittelisi kenellekään pelkät perusteet suorittaneelle lähtemistä Sarekiin omillaan tai vastaavan kokemuksen omaavien kanssa. Riittävän kokoneessa seurassa tai pätevän oppaan kanssa tilanne on toinen, ja niin asiassa onkin tarkoitus edetä.

Tiedän, että aiemmin vastaavassa toiminnassa asiakkaiden oma harkintakyky on riittänyt, eikä ketään ole tarvinnut kieltää lähtemästä. Toivoisin, että näin on tulevaisuudessakin, mutta pidätän itselläni oikeuden asiakasvalintaan jos se on asiakkaan turvallisuuden kannalta tarpeen.

Aivan.
Kaupallisia retkueita kun tehdään, niin jokupäivä osuu sitten kuitenkin kohdalla se ”tilastotappio”. Hlö ,jonka ei olisi alunperinkään ”pitänyt” lähteä,hlö jonka motiivina saattaa olla vain oman egon pönkitys…( eikä kiinnostus luontoon + kaikkeen positiiviseen ”energiaan”, mitä luonnosta on saatavissa) Rahat tiskiin lyötyään sitten olettaa kaiken tulevan kuten ”manulle illallisen”.