Olen tässä tyypitellyt pikkuhiljaa erästä klassikkojalkinetta, joita en ole käyttänyt sitten lapsuusvuosien. Elämää tarpeeksi eläneet eivät ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta säästyneet tältä jalkineelta. Useimmiten ne olivat harmaita ja minun tapauksessani ne nuoruusversiot olivat kommunistinpunaisia kauhistuksia. En tiedä miksikö minua koeteltiin niillä punaisilla, kun muilla oli harmaat. Eli kysymyshän on tietenkin huopikkaista, joita myös vinkkeleiksi itäisellä murrealueella joskus kutsutaan.
Innostuin jostain kumman syystä ostamaan sotkamolaisesta hyvin varustellusta kenkäliikkeestä tuossa syksymmällä kotimaiset Huopaliike Lahtinen Oy:n huopikkaat. Ostoksen hinta oli 129 euroa ja ostopäätöstä saattoi avittaa se, että mainitut kotimaiset huopikkaat ovat tätä nykyä jo niukkuustuote, joka kannattaa hetimmitten hankkia kun vain mainitut jossakin liikkeessä vastaantulevat.
Ensimmäiset kokeilut ovat olleet shokeeraavia; miten on mahdollista, että olen pärjännyt ilman huopikkaita niinkin pitkään mitä olen pärjännyt? Huopikkaan kävelymukavuus, lämpimyys ja ilmavuus ovat jotakin mistä ei ole osannut oikein edes haaveilla. Niverikkoa kohti matkaava polvikin on hiljaa, kun mennään huopikkailla, mitä ei tapahdu silloin milloin jalassa on jotkin muut jalkineet. Huopikkaista innostuneena ajattelin tehdä tulevana viikonloppuna parin yön tunturireissun ja kokeilla miten huopikkaat toimivat jo hivenen lumisella tunturinumella/ kevyessä rakassa. Odotukset ovat korkealla. Uskon, että kuivahkoissa maastoissa ja kevyellä varustuksella liikkuva pärjää huopikkailla mainiosti. Varsinaisia vesistön ylityksiä ei pelkällä huopatossulla kannata tehdä vaikkakaan ne eivät ensikokeilujen perusteella kastu läheskään niin helposti mitä voisi kuvitella. Nyt olisi hankintalistalla huopikassuojien hankinta mahdollisten kosteampien kohtien ylitystä varten.
